Näkökulma: Tieto kuuluu kaikille ja perustelut myös

Tutkimuksia ja dataa on kuulemma runsaasti. Me tavalliset kuolevaiset emme vain siihen pääse käsiksi.

Saamme lukea tiedotteista, mitä Hippoksen hallitus tai valtuuskunta ovat päättäneet, mutta emme sitä, millä perusteilla. Tiedote on käytännössä hallitsijan mielipide, se esittää päätökset hallitsijan haluamassa valossa. Enemmän saamme mediasta tietoa Yhdysvaltojen presidenttikisasta kuin Hippoksen tiedotteista meitä hevosihmisiä kiinnostavista asioista.

Soitin maamme johtaville ravipäättäjille saadakseni selville, mihin dataan, tutkimuksiin tai kyselyihin hevosurheilua koskevat päätökset perustuvat. Olen iloisesti yllättynyt ja suuresti tyytyväinen, kun vastasivat puhelimeen tai soittivat viimeistään samana päivänä takaisin. Pettynyt olen sen sijaan infon tasoon.

Olemme täällä ruohonjuuritasolla kuulemma kykenemättömiä noin monimutkaisia asioita ymmärtämään. Vähän ihmetyttää, kun presidentin- tai vaikkapa kunnallisvaaleissa meillä tyhmilläkin on saatavilla tietoa. Jos Paavo Väyrystä äänestän, tiedän mitä asiaa hän ajaa. Heppapuolella mennään sokkona.

Olisi kiva miettiä joku päivä vaikka isommalla porukalla kaikkea tutkimustietoa ja dataa, jota päätösten pohjana on käytetty. Entisistä kengitysasiakkaista löytyy vasikkahaallinen omien alojensa huippuja, lääkärit yliedustettuina, auttamaan yksinkertaista kengittäjää ymmärtämään, mihin rahat käytetään ja mihin entiset menivät.

Mitä hevospeleihin tulee, 40 viime vuotta on tempoiltu puolelta toiselle – Hippoksesta Veikkaukseen ja takaisin. Itse halusin jo 80-luvulla, että olisi siirrytty omiin pelileipiin. Veikkauksen kanssa kaikki yhteistyöt ovat päättyneet aina jonkun asteiseen pettymykseen.

Taas ollaan tuuliajolla, sopimus päättyy muutaman vuoden päästä eikä meille kerrota, miten välikausi hoidetaan. Veikkaus polkee ravipelit alas, vai miten on sovittu? Monopolin kanssa neuvottelut tuottavat valitettavasti useimmiten pieniä hedelmiä.

Mitä kulissien takana on tähän mennessä neuvoteltu ja jatkossa neuvotellaan, sitä ei meille tavan polkuja tallaaville kerrota.

Tärkeä kysymys on, jaetaanko palkintorahat kärkitreenareiden ja heidän omistajiensa kesken lauantai- ja suurraveissa ja ikäluokkakisoissa vai tasaisemmin.

Kevyt huoli nousee, kun katselen lauantairaveja ja isompia kisoja. Liian pienen piirin käsiin kertyvät kaikki parhaat hevoset. Sama olisi jakaa rahat sököpöydässä rahamiesten kesken.

Hopusti olisi vastapainoksi saatava jonkinlaisia harrastajatason mahdollisuuksia kilpailla ravihevosilla keskenään.

Jos mennään kyläkilpailuihin ratsastamaan 80 sentin esteitä tai Virpiniemen harjoitusraveihin, niin hienoja autoja ja koppeja riittää. Seuraavalla tasolla iltaraveissa kalusto on jo vanhempaa ja innostus laimeampaa.

Aina on vastassa muutama yli tuhannen voiton kuski tai treenari ja menestys helposti sen mukaista. Voitaisiinko viimeinkin ajatella jotain divisioonamallia? Aladivisioonien palkintotaso saisi olla ja sen pitäisi olla selvästi muita alempi? Harvassa lajissa joudut heti parhaita vastaan. Kaikki eivät halua pelata tai kykene pelaamaan korkeimmalla tasolla. Otettaisiinko mallia vaikka jalkapallosta?

Omien hevosten kanssa harrastavat ovat se kivijalka, jolle raviurheilu Suomessa perustuu. Huolestuttaa nuorten ja uusien harrastajien puolesta. Jokin nykyistä kevyempi tie päästä mukaan kilvanajon huumaan ja kilpailemaan toisia uusia vastaan olisi hyvä löytää.

Jukka Meller

Kirjoittaja on entinen kengittäjä, nykyinen politiikan härveli