Unelma-ammatista eläkkeelle
Sinebrychoffin panimohevosten hyvinvoinnista yli 20 vuotta huolehtinut Markku Nyman työskentelee Hietalahden tallissa Helsingissä viimeisiä päiviään. Kuun lopussa eläkkeelle jäävä Nyman aloitti juomatehtaan leivissä kesäkuun alussa vuonna -93.
Sinebrychoffin ensimmäinen hevosmiehelle, Markku Lehtoselle, oltiin etsitty seuraajaa, jolla olisi vankat hevosenkäsittelytaidot, kuten tehtävänkuva vaatii.
Nymanilla oli pestiin passeli tausta. Hän oli opettanut ratsastusta Tuomarinkylän talleilla, menestynyt parivaljakkoajoissa SM- ja PM-tasolla ja lisäksi hän tykkäsi olla ihmisten kanssa tekemisissä.
”Ja ymmärsin minä jotain oluenkin päälle”, Nyman naurattaa.
Ensikosketuksensa hevosiin Nyman sai perunapellolla Elimäellä.
”Olin pikkupoikana mukana multaamassa perunoita, kun setäni nosti minut hevosen selkään. Siitä hevosharrastus oikeastaan lähti.”
Mies tosin opiskeli elektroniikka-alaa, mutta niissä töissä hän ei koskaan ole viihtynyt.
”En ole lainkaan katunut sitä, että jäin hevosalalle. Työ on ollut mukavaa, ja olenkin sanonut, että nyt juhlinta loppuu.”
Sinebrychoffilla on tällä hetkellä kolme jyllanninhevosta. Turistiajelutusten lisäksi niillä tehdään kaikenlaisia pr-hommia.
”Emme ole olleet pelkästään Helsingissä, vaan kiertäneet erilaisissa tapahtumissa, kuten Pori Jazzissa, Kuninkuusraveissa, ratsastuskilpailuissa ja muissa.”
Ajurin työnkuvaan ovat kuuluneet kaikenlaiset tallityöt ja hevostenhoito.
Eläkepäivillään Markku Nyman jatkaa siitä, mihin 90-luvun alussa jäi.
”Aion jatkaa ratsastuksenopettamista, nuorten hevosten käsittelyä ja ajolle opettamista.”
Nyman kannustaa opettelemaan hevosenkäsittelytaitoja, sillä se ei ole ydinfysiikkaa.
”Joku hevosmies on joskus sanonut, että hevonen juksaa tyhmää miestä.”
”Hevonen on sellainen eläin, että se luottaa ihmiseen, joka luottaa itseensä ja tekemiseensä. Se tukeutuu aika paljon ihmiseen. Jos käsittelijä on epävarma, epävarmuus kertautuu. Toiset hevoset voivat tulla vähän äkäisiksikin.”
Kun Nymanilta tiedustelee erikoisinta muistoa uran varrelta, vastaus tulee nopeasti.
”Kun Nikolai jäi 16-vuotiaana eläkkeelle, aloin etsiä hevosta sen seuraajaksi. Olin Tanskassa etsimässä sellaista Nikolain kasvattajan luota. Heitin ihan vain juttuna, että otatteko Nikolain eläkepäiviksi takaisin. Isäntä kysyi vain, milloin tuotte sen.”
Nyman teki uuden reissun, jolla vanha Nikolai tuotiin kasvattajansa hoteisiin.
”Autoa ei saatu ajettua silloin pihaan, vaan se vietiin lähellä sijaitsevan koulun pihalle. Ajattelin katsoa, mihin päin Nikolai lähtee, kun sen antaa kulkea vapaasti hyvin löysässä hihnassa.”
Hevonen nuuhkaisi lastaussillalla pari kertaa ilmaa ja lähti kävelemään määrätietoisesti eteenpäin.
”Se käveli koulun portista ulos oikealle, sitten tietä pitkin ja kääntyi kohta vasemmalle talon portista. Sitten se meni ei ensimmäiseen tyhjään karsinaan, vaan kolmanteen.”
Tilan vanha isäntä tuli myöhemmin talliin ja tiedusteli, miten Nyman oli osannut viedä hevosen oikeaan karsinaan.
”Itse se sinne käveli”, Nyman vastasi.
Nikolai oli tunnistanut saman karsinan, josta se oli 13 vuotta aiemmin maailmalle lähtenyt.
