”Hevonen palvelee miestä kun sen kanssa on hyvissä väleissä”

Lauri Evijoki on suomalaisessa ravikartassa omanlaisensa ilmiö. Hän pärjää Lapista käsin loistavasti avoimien sarjojen hevosilla ympäri valtakunnan.

Lauri Evijoen tallista starttaa lauantain kultadivisioonassa kaksi hevosta, mikä ei ole lainkaan yllättävää. Yllättävämpää olisi jos pohjoisemmassa Suomessa järjestettäisiin kultadivisioona ilman osallistujaa tämän Kittilän treenarin - jota noidaksikin on nimitetty - hoteista.
Noidaksi kutsuminen on tässä yhteydessä ollut positiivista, sillä Evijoella on joskus lähes yliluonnolliselta tuntuva kyky saada jo kaiken kokeneille veteraaniravureille vielä uusi henki päälle.
Usein tällaisia miehiä jotka pärjäävät vanhemmilla hevosilla pidetään virittelijöinä, mutta sellaisten miesten poppakonstit eivät pure pitkään. Vanha ravuri voi syttyä muutamaan starttiin, mutta vajoaa nopeasti takaisin.
Sen sijaan Evijoella uuden kevään kokeneet pärjäävät vielä pitkään ja tasaisesti. Ja kun syksyisenä päivänä seuraa Order By Koffen ja valmentajansa touhuilua kotitallillaan, voi taata, että nyt on kyseessä syvä luottamus miehen ja hevosen välillä - eikä sellaista synny virittelemällä.
”Minä en hyväksy, että mitään eläintä pidetään huonosti”, Evijoki jyrähtää.
”Hevonen palvelee miestä kun sen kanssa on hyvissä väleissä. Tottakai sen pitää tietää kuka on isäntä, mutta turhia ei pidä rähjätä niiden kanssa. En minä voisi kuvitella huutavani hevosille ja jos joku tulee talliin ja käyttäytyy sillä tavalla, niin sille äijälle tulee kyllä lähtö.”
”Päivittäin juttelen näiden kanssa. Istun jonkun pöntön päällä ja juttelen. Kyllä nämäkin molemmat kilpahevoset ovat niin kavereita, päätä työntävät kainaloon.”
Kuin varmemmaksi vakuudeksi Evijoen uusin tähti Order By Koffe todellakin työntää päätään miehen kainaloon, tönii kevyesti turvallaan ja hamuilee sieltä täältä huulillaan tämän sadetakkia. Hevonen ja mies ovat väleissä!
Tosin Order By Koffe ei ole aivan tyypillinen Evijoelle päätynyt hevonen. Vaikkapa Colour August, Lukas Lupin, Someday Soon tai Living Image olivat valmiiksi ylimmän sarjan hevosia, mutta Order By Koffen voittosumma oli Evijoelle viime vuoden kesänä siirtyessään vain alun toistakymmentä tuhatta. Nyt sillä on lähes 100 000 euroa enemmän.
”Eikä se ollut kuin viisivuotias tullessa, yleensä minun hevoset ainakin lähentelevät jo kymmentä. Se on myös kohtalaisen terve, muutenhan suunnilleen joka ikisessä on joku vika ostaessa ollut.”
Hänen kolmesta valmennettavastaan myös Garlands Dream on kultadivisioonalainen. Avointen sarjojen hevosten kanssa pelaaminen on ollut Evijoelle tietoinen valinta.
”Tarkoituksella olen hankkinut kovempien sarjojen hevosia. Avoimissa sarjoissa on ylivoimaisesti kivointa olla mukana ja niissä maksetaan aina kunnolla. Tavallisella hevosella, mikä ei riitä kultadivariin, niin eihän sellaisella saa yhtään mitään. Paitsi tietysti ikäluokkamenestyjällä.”
Avoimen sarjan menestyjä voi maksaa mitä vain, siksi Evijoen taktiikkana on hankkia sellaisia joilla on ongelmia henkisellä tai fyysisellä puolella - tai molemmissa.
”Kun on vähän rahaa käytettävissä, ei valmista hyvää voi ostaa. Johan sitä ostaisi vaikka Varennen jos olisi lompsa millä ostaa. Olen minä silti varmaan parhaita hintoja hevosista maksanut, mitä näille korkeuksille on tuotu. Ei ne meikäläisen mittapuulla ole kaikki halpoja olleet. On niistä jostain useampi kymppi(tonni) euroja maksettu.”
Esimerkiksi Someday Soonin hän osti hankosidevammaisena.
”Mie vuoden sitä hoitelin. Sillä oli toisen takasen vuohinen ihan maassa ja toinen lautanen pudonnut ja surkastunut. Tupamäen Antero sanoi jälkikäteen, ettei hän ensimmäisellä klinikkakäyntikerralla kehdannut pahoittaa minun mieltäni. Olisi muuten sanonut, että ikinä et tule starttiin tämän kanssa.”
”Juoksi se kuitenkin 35 000 euroa vielä sillä jalalla ja mm. Porin rataennätyksen. Niin hyvin se kesti, että vain yhden kerran tarvitsi jättää ilmoitetusta startista pois. Myin sen sitten vielä Maltalle ja kilpaili se sielläkin, mutta ei pärjännyt.”

Sanoin Jompelle, että kuule, sinä ajat niin paljon paremmin kilpaa kuin minä, mutta minä olen varmaan parempi poliisi kuin sinä. Parempi kun tehdään hommia tällä jaolla.

Evijoki on syntyisin Kittilästä ja on muutama mutkaa lukuunottamatta pysynyt uskollisena synnyinseudulleen.
”Olin minä nuorena miehenä Helsingissä poliisina, mutta kyllä sitä kaipasi Lappiin. Panin Rovaniemen rajaksi, että sen etelämmäksi en jää. Ensin sainkin Rovaniemeltä paikan ja pian täältä Kittilästä.”
”Kun 27 vuotta kerkesi olla poliisina, niin siinä kaiken näki ja kaiken koki. Sai siinä olla pyssynkin edessä useamman kerran. Silloin 70-luvun puolivälin jälkeen täällä oli vielä Lapin laki voimassa. Helsingissä noudatettiin kirjoitettua lakia, mutta täällä Lapin lakia - paljon fiksummasti kuin Helsingissä.”
Hieman hän sentään jossittelee.
”Kaukanahan täällä ollaan ravimaailmasta. Monesti on jälkeenpäin tullut mieleen, että mikä hemmetin hoppu sieltä etelästä oli tulla. Joskus oikein harmitellutkin, ettei tullut jäätyä johonkin siihen Tampere - Lahti -akselille. Siellä oli siihen aikaan pieniä nimismiespiirejä ja olisi ollut ihan erilaiset olosuhteet harrastella tätä ravihommaa.”
”Ei täältä ole enää poiskaan osannut lähteä. Monta kertaa sanoin vaimolle, kun etelässä oli paikkoja haettavissa, että mitä jos, mutta hän ei suostunut keskustelemaankaan. Nyt olen ollut 11 vuotta sairaseläkkeellä ja se on jo myöhäistä.”
Aivojen verenkiertohäiriö pakotti miehen eläkkeelle.
”Vasemmalle aivolohkolle ei löytynyt missään tutkimuksissa yhtä verisuonta, nikamavaltimosta se puuttui. Se heijasti näkökykyyn. Neurologi sanoi heti ekalla kerralla, että sinä et palaa koskaan poliisitöihin, olet vaarallinen kanssaihmisille ja työkavereille kun sulla on pyssy mukana. Ottivat kortinkin pois, mutta sen sain jo puolen vuoden jälkeen takaisin.”
”Leikkaukseen vika oli liian lähelle aivoja, mutta lääkitys saatiin kohdalleen, eikä mulla ole enää ollut mitään ongelmia.”
Lauri asuttaa Sirkkansa kanssa 1978 rakennettua omakotitaloa Kittilän kirkonkylän kupeessa, Pakattijärven rannalla. Hevoset ovat 24 kilometrin päässä hänen kotitilallaan, jota nykyään isännöi veli Pentti.
”Siellä on ollut hevosia aina. Isä-Olavi rahtasi tänne savottahevosia junakuormin, teki esimerkiksi Kontion Mikon ja Korven Akun kanssa kauppaa niillä.”
Evijoen veljeksiä oli kolmaskin, yli tuhat voittoa urallaan ajanut Jorma, mutta hän menehtyi hirvikolarissa vuonna 1991. Lauri oli samassa onnettomuudessa ja sai elinikäiset arvet niin ulkokuoreensa, kuin sieluunsakin.
”Se oli kova paikka. Se on vieläkin kova paikka. Aina se juttu tulee mieleen. Juuri oli taas elokuun 15. päivä vuosipäivä.”
Evijoen veljesten ravitouhu alkoi juuri siten, miten hänen ikäpolvensa miehillä alkoi. Työhevosilla ajettiin viikonloppuna kilpaa.
”Toisella kymmenellä ollessa ajoin kotoa juuri tuohonkin järven jäälle hevosen isälle kilpailuissa ajettavaksi. Ensimmäinen oma hevonen, jonka itse hankin itselleni oli Hilu-Vili. Olihan niitä aiemmin ollut mitä isän kanssa omistettiin, mutta tämän hankin itse.”
Hilu-Vili oli mainio kilpahevonen, voitti 15 uransa 33 startista. Monta ykkösistä ajoi Lauri itse, mutta vaikka hänen statistiikkansa on mainio - 31 starttia, 13 voittoa - ei hän lopulta lämmennyt kilvanajoon.
”Toisaalta se oli helpompi ajaa itse, kuin laittaa toiselle ajettavaksi. Vähempi se niin jännitti. Se ei vaan jotenkin sitten innostanut. Kontion Jompen kanssa tuli aikoinaan kerran puhe, että miksen aja itse. Sanoin Jompelle, että kuule, sinä ajat niin paljon paremmin kilpaa kuin minä, mutta minä olen varmaan parempi poliisi kuin sinä. Parempi kun tehdään hommia tällä jaolla.”
Nyt hänen korttinsa on päässyt jo vanhaksi, viimeinen startti on peräisin vuodelta 1996 - ja sen hän muistaa hyvin.
”Finn Feverilla ajoin Sodankylän vanhalla radalla. Siinä oli muutama vuosi edellisestä startistani ja se oli vielä ensimmäinen lähtöni lämminverisellä ja sitten myös ainoa.”
”Se oli sen verran sähäkkää touhua kun oli vaan suomenhevosilla tottunut ajamaan, että aja-sanalla voipi perketti sanoa, että lähdin ihan väärään suuntaan. Hevonen oli pelattu 1,4-kertoimeen ja kuudes maalissa. Minä sain sen verran palautetta, että sai jäädä viimeiseksi startiksi.”
Nykyään hän itse on - tarvittaessa - sen kuskeille menevän palautteen antaja.
”Ohjeita en anna koskaan, mutta toiveita esitän joskus. Harvoin esitän niitäkään, mutta jos sanon, eikä asiat mene sovitusti, niin olen kärkäs sanomaan. Varmasti ajomieskin huomaa, että nyt tuo ukko ei ole tyytyväinen. Pitäähän minulla siihen oikeus olla, nehän on sillä hetkellä minulla töissä, vaikka eivät sitä itse aina ymmärräkään. Mutta minähän sen palkan heille maksan.”
”Ilmaisen tyytymättömyyteni jos sellainen tilanne tulee, mutta en toki kenellekään kaunaa kanna, että et perkele enää aja minun hevostani. Varmasti voin pyytää vastakin joka ikistä, joka on minun hevostani ajanut. Ne ovat sen hetken tilanteita ja joskus voisi tietysti jättää sanomattakin.”
Evijoen hevosten rattaille muodostuu harvoin vakio-ohjastajia.
”Minulla on kuitenkin sellainen käsitys näistä jotka enempi ajaa, että kyllä ne kaikki hommansa osaa. Yksittäinen virhe voi tulla vaikka mille Stikkanille. Ei minun tarvi saada kuskiksi Teivaista tai Moilasta, mulle kelpaa kyllä joku muukin. Parhaansahan he yrittää. Sen paremman palkan he saa, mitä paremmin menee.”

Vaikka Lauri Evijoen nimi nykyään yhdistetään täysin lämminverisiin, löytyy menneisyydestä menestystä suomenhevosillakin. Kauhu-Poika meni kolmevuotiaana SE-vauhtia ja Hilppa voitti Kriteriumin Missikisan.
”Olin aivan vannoutunut suomenhevosten mies, mutta se vaan käännähti sitten lämpösiin. Nyt minulla on nelivuotias turolainen, se tuli vuosi sitten vähän vahingossa ostettua. Se menee nyt 1.40, mutta eihän sillä kannata ruveta kilpaa ajamaan, kun ei sellaisella missään pärjää.”
”Suomenhevosia on vähemmän ja niitä on vaikeampi ostaa. Ne tahtovat olla samanlaisilla ukoilla kuin meikäläinenkin. Ei kukaan myy kohtuu hyvää hajonnuttakaan suomenhevosta. Ei ole myynyt ennenkään, eikä varsinkaan tänä päivänä.”
Lämminverisistä Evijoen ensimmäinen oli Allen Tell.
”Se oli Vermossa startissa ja ostin sen ennen starttia. Se oli Korvenojan veljeksillä, Martilla ja Tuomaksella. Sovimma poikain kanssa, että jos jotain saadaan, niin rahat jaetaan. No, se vielä voitti sen lähdön. Palkinto jaettiin kokonaisuudessaan tasan, ei Tuomas halunnut mitään ajajapalkkiota tai prosenttia ottaa.”
”Perttunen ajoi sillä sitten monta 65-voittoa.”
Niin suomenhevosissa kuin lämminverisissäkin Evijoki on pitäytynyt ostohevosissa.
”Jonkunhan ne starttihevoset pitää kasvattaa, mutta minä olen aina ajatellut, että se kasvattaminen on kaikista kalleinta ja hulluinta hommaa. Se on aika pieni prosentti kenelle se hyvä sattuu.”
”Living Image ja Colour August oli hyviä hevosia ja velipoika Pentti sai päähänsä ottaa kummastakin varsan. Hankki tammat ja teetti varsat, mutta minä sanoin heti, että älä niitä ainakaan miulle tee. Mie en niitä rupea opettamaan.”
Hevosen sukupuolella on Laurille väliä.
”Tammoista mie en tykkää. Minulla oli yksi mikä oli ihan sika kiimassa. Silloin ajattelin, että tämä oli tätä lajia viimeinen. Ei niin viisasta hevoskauppiasta ole joka minulle tamman myy. Eikä niitä sitten ole ollut. Eikä tule.”
”Ruunat meikäläisen kannalta kaikista helpoimpia on, ne ei möyrästä, huuda, eikä hyöki mihinkään. Vaikka ei minulle ole kyllä sattunut yhtään oikein vaikeaa oria.”
Takavuosien hevosista erityisesti Vermon rataennätyksen juossut Bosse von Seth ja mm. Rovaniemen Juhannusmailin voittanut Colour August ovat olleet erityisen mieluisia.
”Bossella kun olisi ollut parempi pää, niin se olisi pärjännyt missä vaan. Vaikka olisi mennyt Amerikkaan tai Ranskaan, niin pärjännyt olisi. Kyvyt oli semmoset. Oli vaan niin pehmo siitä päästään ja niin ailahteleva, että joskus teki ihan hirmujuoksuja ja joskus hävisi aivan kolmossarjan hevosille.”
”Jalat sillä säilyi loppuun asti ehjänä, mutta henki ei tahtonut kulkea. Sitten kun oli vähän pehmeä ja sellainen vika, niin eihän se viitsinyt enää mennä mihinkään.”
”Colour Augustilla oli ostettaessa tietoinen vika, nuljuluussa haurastuma. Se oli sillä todettu jo nelivuotiaana. Eläinlääkärin mielestä se oli tottakai haitta, mutta hänen mielestään sillä pystyi kilpailemaan.”
”Hyvä hevonen se oli. Kaksi vuotta sai kilpailla aika täysipainoisesti, mutta kolmantena se jalka rupesi vaivaamaan. Haurastuma haurastui ja hankositeen kiinnikkeet rupesivat löysäilemään ja irtopaloja ilmenemään. Tienasi se kuitenkin meille 150 000 euroa, mutta paljon jäi juoksemattakin.”

Kun Evijoki lähtee hevosineen Kittilästä liikkeelle, ovat välimatkat etelän ihmiselle melkoisen tuntuisia. Vermoon on se tuhannen kilometriä ja Laukaan klinikalle 700.
”Jos jotain oikeaa tarvetta lääkärille on, niin lähdetään Tupamäelle. Minulla on vankkumaton luotto Anteron ammattitaitoon. Aina ole avun saanut kun olen sitä tarvinnut.”
”Kyllä se Antero ymmärtää jos olen kilpailumatkalla ja huomannut, että hevosessa on jotain, ei ole suorittanut niin kuin pitäisi. Olen vaikka Helsingistä lähtenyt ja soittanut, että kävisikö käydä. Aina on ollut aikaa johonkin väliin ottaa. Onhan siitä varmaan muille asiakkaille ollut sitten haittaa, mutta Antero ymmärtää nämä meidän etäisyydet.”
Tällaiseen reissaamiseen antaa tietysti menestys motivaatiota, 2000-luvulla Evijoen valmennettavat ovat tienanneet yhteensä lähes puoli miljoonaa euroa.
”Omalta kohdalta raviurheilu menee hyvin, mutta se mietityttää ja hirvittääkin, että täältä päin käydään ajamassa Torniossa 400 euron ykkösestä. Jos et voita, menee reissu automaattisesti miinuksen puolelle. Lapissahan ihmisillä yleensä on huonot hevoset, vuodesta toiseen kuljetaan raveissa 12-vuotiailla, joilla on pari - kolme tonnia rahaa. Mie en ymmärrä millä motivaatiolla sitä hommaa jaksaa tehdä. Mie en jaksaisi.”
Evijoki on osallistunut aikanaan myös ravipolitiikkaan, mutta on jäänyt järjestötoiminnasta pois.
”Kun Kallion Matti jäi Hippoksen ja Vermon johdoista pois, niin hän sanoi Hevosurheilussa, että valtuuskunta on raviurheilun syöpä. Se pitää satavarmasti paikkansa. Olen siellä sen verran istunut, että tiedän mitä siellä tehdään.”
”Ei siellä ukot näe kuin sen oman alueensa - vaikka en mie sitä sano, samanlainen saatoin itse siellä ollessani olla - ja yritetään tehdä kauppoja toisten kanssa, että itsellä olisi hyvä olla. Yhtään järkevää päätöstä siellä ei ole ikinä koko raviurheilun hyväksi tehty. Esimerkiksi rataluokitus olisi pitänyt painaa silloin väkisin läpi.”
”Vaikka koko valtuuskunta joutaa helvettiin ja Hippoksen hallitukseen muutama lisäpaikka jos tarvetta on. Se hoitaa hommat, eikä valtuuskuntaa tarvita ollenkaan. Se on aivan turha elin ja kallis ylläpitää. Vaikka ne 50 ukkoa ja akkaa ei kokoonnu kuin sen kahdesta neljään kertaa vuodessa, niin se on kallis organisaatio pitää yllä.”
Ravielämä on vienyt aimo osan Laurin elämästä, mutta hevosten kanssa viettämästään ajasta hän ei vaihtaisi päivääkään pois.
”Ei tule mieleen miten olisin voinut korvata paremmin tämän tähän käytetyn ajan.”