SeniORI − mikä ettei, jos terveyttä piisaa

Artikkeli on julkaistu Hevosurheilu-lehdessä 17.6.2011.

Nykyään maailmassa on todennäköisesti enemmän vanhoja hevosia kuin koskaan aiemmin.

Mutta mistä eteenpäin hevonen on vanha? Entä liian vanha?

Forssalainen eläinlääkäri Erkki Luikko toteaa hevosen olevan vanha, kun 16-17 vuoden rajapyykki on ohitettu. Tiedän useita sen ikäisiä ja 20-vuotiaitakin kilpahevosia, ratsuja. John Whitaker taisi voittaa maailmancupin osakilpailun 21-vuotiaalla ruunalla 90-luvulla...

”Jaa, voi olla. Ehkä siihen aikaan tukilääkitys oli tehokkaampaa eikä niin valvottua kuin nyt? Anaboliset hormonit - joiden käyttö hevosilla on luonnolliseti täysin kielletty - jonkin verran esimerkiksi hidastavat elimistön vanhenemista. Kyllä se paras urheiluikä 16-17 -vuotiaana on jo peruuttamattomasti takana”, Luikko toteaa. ”Vaikka voivathan ne hevoset elää-kituuttaa vaikka 40-vuotiaiksi, jos niikseen tulee.”

Kun urheilu-ura on ohi, oriilla ja tammoilla ura voi vielä usean vuoden jatkua siitostoiminnassa. Luikolla sattuu itselläänkin olemaan vanha hevonen, ykkösellä palkittu 22-vuotias suomenhevossiitosori Vokun Viima (Vokker - Vekkuli).

”Se on miellyttävä hevonen ja harvinaista geeniperintöä, ja itse huippusukua. Ja pystyy vielä astumaan ja tiinehdyttämään. Saa olla tuossa vielä”, hän tuumaa.

Siitosoriin tiinehdyttämiskyky laskee hormonitoiminnan hiipumisen ja elintoimintojen hidastumisen myötä, mutta siittiöitä on oriilla kuitenkin luonnostaan sen verran suuri ylimäärä, että tämä ei yleensä muodostu kynnyskysymykseksi.

”Joskus niiden voi olla vaikea hypätä pukille, kun alkaa olla kinner- ja takapolvivaivoja ja ristiselkäkin siitosoriilla kipeytyy. Sekin on kuitenkin aika kova homma hevoselle.”

Siitostammalla viimeiset vuodet osuvat myös 20 rajapyykin tienoille. Plus-miinus jokunen vuosi.

”Sama homma. Kohtu rappeutuu, eikä tamma kykene kantamaan varsaa vaikka vielä tiinehtyisikin. Tässä suhteessa tammoissa on eroja. Mutta varsominen voi olla sen verran vaikeaa, että ei niitä ylivanhoja kuitenkaan mielestäni oikeastaan kannata astuttaa.”

Mutta miksi 20-vuotias ei enää voi olla täysipainoinen urheilija?

”Sen ikäinen hevonen, ratsu tai ravuri, on seniori. Ei kestä enää kovaa kilpailutoimintaa. Koneessa ei ole enää tehoja, tilanne on niin kuin vanhassa auton moottorissa, josta sanotaan, että hevoset ovat karanneet”, Luikko pohtii. ”Hevosille käy niinkuin kaikille muillekin kuolevaisille. Elimistö vanhenee ja alkaa rappeutua, kudosten elastisuus vähenee, jolloin hevonen tulee jäykäksi, sillä kudoksiin alkaa kerääntyä kalkkeutumia. Hapenottokyky huononee, sydän ja verenkiertoelimistö eivät toimi riittävän tehokkaasti. Hormonitoiminta hiipuu, ruoansulatusjärjestelmän teho laskee. Hampaat ovat kuluneet...”

Luikko toteaa, että vanha hevonen on silti hoidettava niin kuin nuorikin. Erityisesti hampaat on tarkastettava säännöllisesti ja loishäädöstä on huolehdittava. Vanha hevonen jos jokin, arvostaa tuttuja rutiineja.

”Sillekin pitää järjestää riittävästi liikuntaa, ulkoilua ja mielen virkeyttä - vaikka lajitoverin seuran muodossa. Jos aika käy pitkäksi, ne voivat ruveta syömään liikaa, mikä taas ei ole hyväksi sekään.”

Vanha hevonen ei saisi olla liian lihava, sillä se rasittaa elimistöä. ”Pullamössöilmiö – aina huono.”

Mutta lopullinen lähteminen näyttäytyy toisaalta siten, että hevonen alkaa laihtua: ”Se kertoo siitä, että aineenvaihdunta on loppu, kone ei enää toimi. Vanhan hevosen tyypillinen, painunut notkoselkä on näkyvä seuraus siitä, että selkää kannatteleva lihaksisto, siteet ja jänteet heikkenevät, rappeutuvat ja repsahtavat.”

Luopumispäätös hevosesta pitäisi Luikon mielestä kuitenkin ehdottomasti pystyä tekemään ajallaan, eikä jäädä odottelemaan milloin kone leikkaa lopullisesti kiinni. Eli mihin asti kannattaa pitää?

”Sanotaan, että VOI pitää. En sanoisi, että vanhaa hevosta kannattaa kenenkään pitää. Mutta kyllä sen näkee päälle päin kun aika on tullut: ruoka ei oikein maistu, ähkyt saattavat lisääntyä, ei enää huvita mikään.”

Siitä, että hevonen ei käy makuulle, ei Luikko olisi kovin huolissaan: ”Hevosen nukkuminen on ihmiseen verrattuna ihan erilaista, ja vähäistä. Sen vähän minkä vanha hevonen nukkuu, se kykenee luultavasti tekemään seisaaltaan.”

Luikon mielestä hevonen vanhetessaan toisinaan jollain lailla jopa dementoituu: ”Tulee hitaaksi, ei ole ihan tässä maailmassa enää. Pienet aivothan hevosella kokoonsa nähden on, emmekä me ihan tarkoin voi koskaan tietää mitä se miettii ja miettiikö mitään, mutta kyllä senkin huomaa, kun se vähäinenkin aivotoiminta hiipuu.”

Hampaat usein heikoin lenkki

Hampaat ja niiden kunto ovat yksi ratkaisevimpia tekijöitä vanhan hevosen lihaskunnon ylläpidossa. Jos ne ovat jo kovin kuluneet, hevonen ei pysty enää hienontamaan karkearehua, ei välttämättä kauraakaan. Jossakin vanhuuden vaiheessa tuore ruoho ja säilörehu vielä menevät, viimeisessä vaiheessa eivät enää nekään, ja hevoselle on alettava antaa veteen tehtyjä pehmeitä heinäpuuroja.

”Vanha hevonen voisi käydä kerran vuoteen kuntotarkastuksessa jollakin eläinlääkärillä, joka kävisi läpi sen peruselintoiminnot.”

Oikeanlainen valmennus ja jalkojen hoito hevosen ollessa nuori ylläpitävät toimintakykyä myös vanhana.

”Urheilutaustaiset hevoset kestävät ikää paremmin kuin pullamössöhevoset”, Luikko sanoo. ”Mutta sillä ehdolla, että hevosta ei ole urheilu-urallaan laitettu aivan liian koville, jolloin siitä seuraa omat sydänvaivansa: verisuoniston kapasiteetti ei riitä tyydyttämään valtavaksi kasvaneen sydämen vaatimaa verimäärää.”

Luikko on itsekin ollut tilaisuudessa tuntemaan oikein vanhan hevosen.

”Se oli ravivalmentaja Jorma Oikarisen poni, joka oli aikoinaan pitkälti yli neljänkymmenen, siinä käsityksessä me kaikki ainakin olimme. Se oli ravitallin pomo Saksassa, jossa siihen aikaan vaikutin kuten Oikarinenkin, ja opetti kaikki uudet hevoset tarvittaessa tallin tavoille.”

”Kyllä siinä melkein itku pääsi, kun se poni otti ja kupsahti. Sille loppu tuli jälkikäteen ajateltuna suhteellisen varkain, melkein yhtäkkiä. Aamulla sitä oli käyty katsomassa laitumella, missä se kilipukkien kanssa oli. Iltapäivällä se löytyi sieltä kuolleena. Se oli ollut pidempään jo sillä lailla huonona, että se oli tavallista vaisumpi. Jälkikäteen olen tätäkin asiaa miettinyt ja todennut, että kun se kuolema tulee, niin se pikkuhiljaa lähestyy ja elintoiminnat heikkenevät sitä mukaa kuin lenkki lenkiltä ketjussa pettää: kudokset kuolevat itse asiassa eri aikoihin. Elimistö yrittää tätä prosessia parhaansa mukaan vastustaa ja siitä seuraa vaihtelevan mittainen kuolinkamppailu.”

Keho kuin tehdas

”Kehon rakennusosat, solut, ovat laitoksia, joita mielessäni vertaan ydinvoimaloiksi, joista lähtee kaksikaistainen moottoritie (solunseinämä): toinen kaista tuo raaka-ainetta, toinen vie jätteet ja kuona-aineet pois. Kun solun seinämät vanhetessaan paksunevat, tämä tie menee ajokelvottomaksi, joka johtaa siihen, että logistiikka pelaa yhtä huonommin ja huonommin. Ydinvoimalan radioaktiiviset jätteet alkavat kasautua tehtaan nurkkiin. Lopulta raaka-aineuraanilähetys on jäänyt jonnekin matkan varrelle ja reaktorin hoitajat ovat menneet työnseisaukseen ja poistuneet rakennuksesta.”

”Kun viimeinenkin työntekijä on lähtenyt, loru loppuu siihen, että sydän pettää kun se ei enää saa riittävästi happea.”

Luikko toteaa, että hevosen luonnollisen kuoleman näkee aika harvoin. Onneksi. Ajasta hevosen on helpompi poistua ikuisuuteen autettuna.

”Vanha, hyvä palvelija saa näin viimeisen palvelun.”