Joanna Kuvaja haastatteli vuoden ravirataa edustaneita Jouni Koskista (vas.), Petri Kivelää ja Helena Balacia.
Joanna Kuvaja haastatteli vuoden ravirataa edustaneita Jouni Koskista (vas.), Petri Kivelää ja Helena Balacia.

Parhaiden palkitseminen alkoi - Kaustisesta vuoden ravirata

Julkaistu

Vuoden parhaiden palkitseminen alkoi Jokimaan Toto76-ravien kolmannen lähdön jälkeen.

Vuoden 2017 raviradaksi julistettiin Kaustisen ravirata. Perusteena olivat mm. iso rataremontti ja ponnistukset, joita rata jatkuvasti tekee yleisön ja osanottajien viihtyvyydeksi.

”Valinta oli yllätys. Aika lailla ollaan yritetty ja satsattu ja uusia ideoita on”, Kaustisen raviseuran hallituksen puheenjohtaja Jouni Koskinen totesi.

Radan sihteeri Helena Balac puolestaan huomautti kunnianosoituksen kuuluvan koko seuralle.

”Arvostamme palkintoa todella suuresti. Se kuuluu kymmenille ja taas kymmenille ihmisille. Kaikilla meillä on intohimo hevoseen ja raviurheiluun.”

Pari kuukautta sitten radan toiminnanjohtajana aloittanut Petri Kivelä totesi pestinsä alun olleen vauhdikkaan.

”Aika kova pohja, josta ponnistaa eteenpäin”, hän kiitti huomionosoituksesta.

”Monitoimihommiin olen päässyt. Olen ehtinyt olla jo joulupukkina ja Elviksenä”, Kivelä hauskuutti.

Vuoden kesäraviradaksi julistettiin Riihimäki, joka on jo vuosia järjestänyt vetovoimaisia tapahtumia. Viime aikoina radalla on tehty yleisön viihtyvyyttä ja tunnelmaa parantavia investointeja, kuten uusi aurinkoterassi.

”Tätä tehdään rakkaudesta raviurheiluun”, radan entinen toiminnanjohtaja Jori Hovi paalutti.

Nykyinen Riihimäen keulahahmo Ilmari Halinen totesi radan vahvuudeksi alueen väen sitoutumisen talkootyöhön.

”Seura on sillä lailla varakas, ettei ole yhtään rahaa, mutta toiminta perustuu talkootyöhön. Itsekin olen tehnyt sitä vuodesta 1971.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi