STOP koulukiusaamiselle teemana Kaustisen poniraveissa lauantaina
Kuvtuskuva: Roosa Lindholm

STOP koulukiusaamiselle teemana Kaustisen poniraveissa lauantaina

Lauantaina 21.9. kello 13 alkavaan koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.
Julkaistu

STOP Koulukiusaamiselle -ravit saavat jatkoa, kun Kaustisen Nikula jatkaa Jyväskylän Killeriltä lähtenyttä tapahtuman ideaa. Tapahtuma järjestetään Nikulassa poniravien yhteydessä lauantaina 21.9. klo 13–16.

Raviradan toiminnanjohtaja Janne Jääskeläinen kertoo, että teema käy poniraveihin erittäin hyvin. Osallistujat lähdöissä ovat pääosin 10–16-vuotiaita nuoria sekä heidän vanhempiaan. Yleisöalueen puolella MLL Pohjanmaan piiri on kertomassa koulukiusaamisen vastaisesta työstä ja tarjoamassa neuvoja teemaan liittyen. 

Tapahtumassa on ohjelmaa runsaasti koko perheelle. Paikalla ovat muun muassa SPR/ambulanssi, poliisi ja Kaustisen 4H-yhdistys. Lapset pääsevät puuhastelemaan mm. rapsutusponin, keppareiden, kasvomaalauksen ja pihapelien parissa.

Koko perheen tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lähde: Kaustisen Seudun Raviseura ry:n tiedote

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi