Viikonloppuna olen tuomaroimassa suomenhevosten isossa kisaviikonlopussa, Kuninkaallisissa. 

Itse tiedän jo etukäteen, mistä aion palkita ratsukoita. Oikeasta, kohteliaasta ja hevosta kunnioittavasta ratsastuksesta. Sellaisesta, joka tehdään paitsi hevosen, nimenomaan suomenhevosen ehdoilla.

Tahti! Ilahdun joka kerta, kun näen suomenhevosen, jonka ylälinja on oikein päin kaarella, joka liikkuu ilman alakaulaa (vaikka kaula olisikin lyhyt, mikä on eri asia),  hyvällä kuolaintuntumalla, pehmein kyljin.

Noilla edellä mainituilla edellytyksillä suomenhevonen selviytyy helpon A:n vaatimuksista.

Nämä helpon A:n edellytykset eivät kuitenkaan ole mitenkään erityisen helppoja suomenhevoselle.  Sen rakentamisessa helppoon A:han menee kaksi kertaa kauemmin kuin peruslämminverisellä, helposti 8-9 vuotta. Puhumattakaan vaativan luokista, joihin moni suomenhevonen ei ihan oikeasti koskaan pysty. Moni ei tajua miten monta vuotta suomenhevoseen täytyy rakentaa voimaa, jotta se pystyy liikkumaan vaativan vaatimustason mukaan, ylämäkeen!

Muistan yhä ensimmäisen kilpahevoseni, Pölyrin, jolla voitin poni- ja suomenhevosluokkia.  Se oli hieno hevonen, entinen ravuri, mutta en ymmärtänyt silloin, miksi se ei kyennyt lisäämään ravia venyttämällä askelta, mutta lisäämättä tahtia.

Näin suomenhevosen päivän alla voisimme myös muistaa, mihin suomenhevonen on aikanaan jalostettu. Se on jalostettu vetämään, ei kantamaan. Sen etuosa on raskas. Sen liike suuntautuu eteenpäin enemmän kuin ylöspäin.

Sellainen rotu suomenhevonen on. Ihan samalla tavalla shettis on shettis, arabi on arabi ja friisinhevonen on friisinhevonen.  Sinä päivänä, kun suomenhevonen pärjää GP-radoilla, onko se enää suomenhevonen? Kun miettii sitä, minkälaista jakamatonta kansallisluottamusta ja ihailua suomenhevonen nauttii kaikkien suomalaisten kesken, meidän kannattaa miettiä hyvin tarkkaan, mihin suuntaan ja minkälaiseksi tätä kansallisaarretta jalostetaan.

Ilahdun joka kerta, kun näen ratsukon, jossa ratsastaja ei pyydä hevoselta enempää kuin mitä hevonen haluaa ja pystyy hänelle antamaan. Kun hevonen haluaa samaa kuin ratsastaja, silloin päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

En näe suomenhevosta kylmäverihevosena, mutta suomenhevonen ei myöskään ole lämminverihevonen. Suomenhevonen on yleishevonen. Suomenhevosen luonne on hyvin rauhallinen, nöyrä ja palvelualtis. Suomenhevosen saa tekemään mitä vain, yrittämään kerran toisensa jälkeen, oman terveytensä ja hyvinvointinsakin kustannuksella, vaikka se hyvin kestävä hevonen onkin.

Ratsastajan asia on ymmärtää rajat, jos hevonen itse ei niitä ymmärrä. Olla kohtelias ja huomaavainen. Ratsastaa suomenhevosta suomenhevosen ehdoilla.

Marko Björs

Maajoukkuevalmentaja kouluratsastuksessa, koulutuomari, Pölyrin ratsastaja 40 vuotta sitten