Suomalaiset penkkiurheilijat saivat koripallohuuman myötä uuden patriklaineensa.

Huippulahjakkaan 20-vuotiaan Lauri Markkasen taustoista on kerrottu eri tiedotusvälineissä viime viikkoina jos jonkinlaista tarinaa. Markkasen isää on haastateltu paljon. Olihan Pekka Markkanen itsekin maajoukkuetason koripalloilija.

Mutta tiesitkö, että niin oli myös Markkasen äiti, Riikka Markkanen, os. Ellonen? Minä en tiennyt, en ennen viime sunnuntaita. Silloin törmäsin Jatkoajan päätoimittajan Antti Pärnäsen twiittiin, jossa hän kertoi ärsyyntyneensä siitä, että Markkasen isän koristausta mainitaan aina, äidin ei. ”Nainen on äiti, ei majukoripalloilija”, Pärnänen kirjoitti.

Nopea googlaus todistaa, että Riikka Markkasen koripallotaustasta on kyllä kerrottu, mutta se jätetään useissa jutuissa hyvin vähälle huomiolle, jos verrataan isän urheilutaustasta puhumiseen. Useammassa otsikossa revitellään äidin lihapullilla.

Äidin roolin merkitystä lainkaan vähättelemättä alkoi minuakin ärsyttää. Asiat eivät usein ole niin yksinkertaisia kuin niitä ärsyyntymispäissään katsoo, mutta lihapullaotsikot kertovat ainakin jotain siitä, miten eri sukupuolille on herkästi tarjolla omat, tietyn muotin sisälle mahtuvat roolinsa.

Aloin pohtia ravien ihmisurheilijoiden rooleja ja sitä, miten niitä käsitellään medioissa. Esimerkiksi naisenergista kirjoitetaan aina silloin tällöin, mutta voisitko kuvitella, että jonkun miehen, valmentajan tai ohjastajan pärjäämisestä kirjoitettaessa puhuttaisiin miesenergiasta?

Jos nainen pärjää raviurheilussa, tuntuu olevan tärkeää korostaa hänen naiseuttaan. Viimeksi viikonloppuna Yle otsikoi Henna Halmeesta kertovan juttunsa seuraavasti: ”23-vuotias nainen on voittanut jo 40 ravit – parhaat miehetkin jäävät taakse”. Eikä allekirjoittanut yritä suinkaan väittää, etteikö itse olisi koskaan jutuillaan ollut mukana vahvistamassa tätä trendiä.

Lajin poikkeus on hevosenhoitajan rooli, joka on niin vahvasti naissukupuolelle nakutettu, että heistä puhuttaessa ja heitä haastatellessa naiseutta ei tarvitse korostaa. Eräs alalla pitkään ollut hevosenhoitaja totesikin tässä taannoin, miten on hassua, että usein miehet, jotka tekevät talleilla tismalleen samaa työtä kuin naiset, ovat kuitenkin enemminkin vaan ”hommissa valmentajalla X” kuin hevosenhoitajia.

Henkilökohtaisesti en usko, että ilmiö johtuisi siitä, että nuo miehet itse väheksyisivät hevosenhoitajan ammattia tai eivät arvostaisi sitä. Ehkä naissukupuoleen yhdistetty rooli vaan tuntuu vieraalta.

Hoitajia, naisia ja miehiä, huomioidaan mediassa joka tapauksessa aina vaan liian vähän. Useammastakin suunnasta kuulutettu pyyntö siitä, että hoitajan nimi olisi mahdollista kirjata Heppa-järjestelmässä kunkin hevosen kohdalle, voisi madaltaa myös median kynnystä nostaa heitä esille useammin.