Päätös ja perusteet

Suomen Hippoksen hallitus torppasi keskiviikkona 21.9. pitämässään kokouksessa Kajaanin raviradan sekä Lillbacka Powerco Oy:n ja Härmän raviradan yhteisen Kuninkuusraveja koskevan hakemuksen. Näin jatkokäsittelyyn järjestön yleiselle kokoukselle ja valtuuskunnalle lähtee kolme hakemusta kolmelle vuodelle. Päätöksen perustelut on julkaistu Hevosurheilussa perjantaina 23.9.

Päätöksen taustalla kummittelee kaksi asiaa. Edellinen päätöksentekokierros täytti kaikki farssin tunnuspiirteet, kun Kajaanille jo kertaalleen myönnetyt Kuninkuusravit päätyivät järjestettäväksi Joensuussa. Kokoustilanteessa nähtiin jopa harvinainen puheenjohtajan vaihdos kesken kokouksen. Hippoksen hallitus mitä todennäköisimmin pyrki välttämään tämän ongelman, mutta tuli luoneeksi uuden.

Toisen kummituksen nimi on maakuntaratojen välinen ravipolitikointi. Maakuntaradoilla taustavoimineen on merkittävä rooli Hippoksen hallituksessa. Kun vastakkain ovat raviurheilun kokonaisetu ja maakuntaratojen etu, hallitukselta vaaditaan vahvaa arvostelukykyä.

Kajaanin hakemus hylättiin taloudellisesti epärealistisena. Hakemuksen lipunmyynnin tulot oli budjetoitu poikkeuksellisen korkeiksi ja kaikilta osin ansaintalogiikka ei ollut muutoinkaan looginen.

Powerparkin hakemuksen tapauksessa hallituksen päätös oli poikkeuksellisen kova. ”Kesäraviradan toimihenkilöosaaminen ja kokemus eivät vastaa maakuntaraviradan henkilöstön tasoa. Kuninkuusraveissa vaaditaan laajaa ja kattavaa osaamista tapahtuman laadun sekä turvallisuuden varmistamiseksi.”

Powerparkin ravit on järjestetty yhteistyössä Seinäjoen ravikeskuksen kanssa. Kun Seinäjoki ei ollut hakemuksessa mukana, hakemus hylättiin. Hallitus ei päätynyt esittämään täydentäviä kysymyksiä siitä, miten tapahtuma tultaisiin järjestämään.

Kuninkuusraveissa vaaditaan osaamista. On vaikea kuvitella, ettei Powerpark pystyisi sellaista halutessaan joltain maakuntaradalta järjestämään. Seinäjoella on oma hakemus nyt jatkoon menneiden hakemusten joukossa. Powerparkin pyrkimyksistä on tällä päätöksellä tulossa Seinäjoen panttivanki.

Hippoksen hallitus totesi myös kokouksessaan seuraavaa: ”Jatkossa raviratoihin kohdistuvat investoinnit tulee suunnata mahdollisimman tehokkaasti hevostalouden ja raviurheilun hyväksi. Kuninkuusravit järjestävä ravirata on ollut vuosittain merkittävin Suomen Hippoksen investointiavustusten saaja.”

Powerparkin raviradan rakentanut Pekka Lillbacka ei ole hakenut projektiinsa toistaiseksi keskusjärjestön tukea, myöskään Powerparkin hakemuksessa ei tuota tukea ollut budjetoitu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi