Poliisi ei pamputa

Suurkilpailukausi käynnistyi viime lauantaina Seinäjoella, ja kesää kohti tapahtumat tihenevät. Suomalaisilla ravien suurtapahtumilla on puolellaan erikoisen hyvä maine, josta harvoin osataan olla aidosti ylpeitä, vaikka aihetta olisi. Massatapahtumat, joissa hevoset juoksevat kilpaa, saadaan yleensä vietyä läpi isommitta järjestyshäiriöittä.

Esimerkiksi Seinäjoen Toto76-ravien aikana poliisin ei tarvinnut vierailla raviradalla kertaakaan. Viime vuonna Turun kuninkuusraveihin hälytettiin viikonlopun aikana poliisivoimat hätiin vain muutamaan otteseen. Kaksi tehtävistä koski virheellistä pysäköintiä ja yksi kadonnutta henkilöä, joka kuitenkin löytyi, ja sekin hälytys peruutettiin. Yhden henkilön poliisi otti talteen päihtymyksen takia. Ylikonstaapeli Teemu Äikäs Lounais-Suomen poliisilaitokselta tosin tähdentää, että järjestyksenvalvojat ovat saattaneet poistaa päihtyneitä ihmisiä Turun raviradan alueelta tai puuttua väärin pysäköityihin ajoneuvoihin, mutta tilanteet ovat sujuneet siinä tapauksessa sen verran sopuisasti, ettei poliisia ole niiden setvimiseen tarvittu. Joka tapauksessa yli 50 000 ihmisen kävijämäärään verrattuna kuninkuusraveissa ilmeni todella vähän rikkeitä, ja ne olivat erittäin lieviä.

Tälläkin hetkellä tulevan kesän suurkilpailujen järjestäjät hierovat älynystyröitään lupaviidakon hetteikössä. Tilannetta on huojentamassa yksi hallituksen tervetulleista kärkihankkeista eli norminpurku, jolla tähdätään säädösten sujuvoittamiseen. Ravien järjestämiseen tulee vaikuttamaan muun muassa se, että anniskelualueiden tiukkoja rajoja ollaan lieventämässä, anniskelupa-anomuksia keventämässä ja esimerkiksi tilapäisen tapahtumailmoituksen pystyttämiseen tien varrelle ei tarvita enää lupaa. Pidempiaikaisiin tienvarsimainoksiin riittää ilmoitus ely-keskukselle.

Norminpurkutalkoille riittää kuitenkin edelleen haastetta, sillä yhä joitakin säädöksiä on vaikea käsittää maalaisjärjellä. Esimerkkinä viime vuoden Suur-Hollola-ravit, joissa liikenteenvalvojat eivät voineet toimia järjestysmiehinä eivätkä järjestysmiehet liikenteenvalvojina – vaikka ajankäytöllisesti vaihdos olisi onnistunut juohevasti ja samalla ravirata olisi saanut selviä kustannussäästöjä.

Vaikka ravikilpailuja voidaan luonnehtia lähes häiriöttömiksi, on terrorismiuutisten varjossa selvää, ettei isojen tapahtumien turvatarkastuksia olla lieventämässä. Se, ettei katsomoalueelle voi muiluttaa helposti esimerkiksi teräasetta, on jokaisen katsojan etu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi