Prix d’Amérique. Ei ehkä talvisodan, mutta ensimmäisen maailmansodan hengessä kuitenkin.

Prix d’Amérique, pitkään ja täysiä, ylämäkeä ja alamäkeä. Armoa pyytelemättä.

Prix d’Amérique, se kisa vuodessa, jota ei missään tapauksessa halua missata.

Vuosi vuodelta Amériquessa juostaan kovempaa. 11 ja rapiat -voittoaika on tullut kolme kertaa, ja tänä vuonna pääosan esittäjän Bold Eaglen tallista povataan, että ennätys kaunistuu. Prix d’Amérique -hevoset ovat kovia hevosia. Jotkut niistä ovat lisäksi kuumia, kovasuisia, menollaan silloinkin kun ei pitäisi, eivät aina mukavia ajaa, mutta nerokkaan ylivertaisia, kunhan niiden kanssa pärjää. Kunhan on sellainen hevosmies, -nainen, -henkilö, niin kuin hevosihmisen pitää olla. Ja kannattaa olla, sillä vastapainoksi hevonen lataa ravilähtöön kaiken mitä siinä on – ja näissä hevosissa on enemmän.

Kovat ja hankalat hevoset opettavat nöyryyttä ympärillään oleville ihmisille. Hyvät valmentajat ovat niitä, jotka ottavat opin vastaan. Jos suorittamisen hintana onkin hankaluus, ammattilainen kyllä pärjää sen kanssa. Mutta pehmeä hevonen on vain – pehmeä.

Heti tähän väliin todettakoon kiireesti, että kovuus, kova luonne, ei ole vihaisuutta. Mutta mitä se on ja mistä se koostuu? Mikä on psyykkistä, mikä fyysistä – kuten hyvää fysiikkaa, rakennetta, mittasuhteita ja hapenottokykyä? Ranskassa resepti toimii niin, että englannintäysiverisen ominaisuuksiin lisätään ripaus biomekaniikkaa amerikkalaisesta ravurista. Senkö verran vain, että ravivarmuusgeeni saadaan toimimaan, mutta kotieläimiä pehmentävältä kesyyntymissyndroomalta vältytään? Kotieläin kun on aina fyysisesti ja psyykkisesti heikompi versio villeistä veljistään.
Jotenkin hämmentävää, että nykyaikainen ravuri niin Amerikan kuin Euroopankin mantereella alkaa olla ulkoisesti lähes yksi-yhteen -kopio englannintäysiverisestä. Ulkoisesti on siis palattu alkujuurille, sillä englannintäysverisestähän ravurikin aikanaan kehittyi, ranskalainen ravuri etenkin.

“Aina eteenpäin” ja “genomijalostus on oven takana”, ja mitä näitä eläinjalostusmantroja on? Ranskassa Kerjacquesin ja Fandangon nimiin vannotaan edelleen tyynen rauhallisesti. Kerjacques eli 70-luvulla. Voisiko joku meillä kuvitella kertaavansa hevosensa suvussa vaikkapa Damoklesia tai R.A.C:tä? Fandango taas menee 50-luvulle, aikaan, jolloin meillä ei lämminverisillä ravureilla vielä edes kilpailtu.

Jalostus toimii myös toiseen suuntaan. Kovat ja vaikeat hevoset jalostavat treenaripopulaatiota – jäljelle jäävät vain parhaimmat. Sunnuntaina he kokoontuvat Vincennesissä.