Pysy aina Linnunlahtena

Joensuun kuninkuusravit oli satu, josta tuli totta. Pohjois-Karjalan suurin, mutta Suomen mittakaavassa pieni ravirata osoitti, että Kuninkuusravien järjestäminen on sydämen ja järjen sinnikästä yhteistyötä. Alueen hevosihmisten talkoohenki teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen. Suuri kiitos kaikille tapahtuman tekijöille.

Onnistuneet Kuninkuusravit merkitsevät aina sitä, että traditio ojennetaan eteenpäin aiempaa eloisammassa ja paremmassa kunnossa.

Suomalaisen Noitalinna huraa -yhtyeen laulussa ”Pikkuveli” on säkeet ”pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty, en meidän taloon lisää aikuisia halua”. Linnunlahti ja sen tekijät pystyivät yhdistämään vastuunkannon ja unelmien toteuttamisen tavalla, joka jättää tuleville Kuninkuusraveille toiveen ”pysy aina Linnunlahtena”. Jotain ainutlaatuista kuluneen viikon tapahtumassa oli.

46 000 hengen yleisö, oheistapahtumissa 13 000 kävijää ja 2500 hevoshuutokauppaa seurannutta, siinä on vakuuttavia lukuja. Lauantaiset tekniset ongelmat lipuntarkastuksessa olivat sunnuntaina ohi. Linja-autojen jonotusajat jäivät hämmästyttävän lyhyiksi.

Yksi keskeinen asia vuoden 2015 Kuninkuusravien onnistumisessa oli Joensuun kaupungin viimeisen vuosikymmenen aikana tekemä voimakas kehitystyö. Joensuu haluaa olla ja on suurtapahtumien kaupunki. Joensuun ravirata on ollut aktiivisesti osa tuota kehitystyötä. Tässä asiassa kaikilla suomalaisilla kaupungeilla ja raviradoilla on varmasti Joensuusta oppimista.

Joensuun raviradan kyky tehdä yhteistyötä ympäröivän yhteisönsä ja kaupungin muiden suurtapahtumien kanssa loi varmuuden, jonka varassa järjestelytiimi uskalsi antaa luovuudelle tilaa. Jotain aivan ainutlaatuista koettiin Joensuu Areenan illoissa. Kovimmat suomalaiset rock- ja iskelmäartistit villitsivät kansan, mutta kun kyse oli suomalaisten ravien äänen moniottelijan Lauri Hyvösen Dirty Gentlemen -yhtyeen keikasta tai RaviKaraoken SM-finaalista, siirryttiin jo hurmion puolelle.

Joensuun kokemuksista on paljon opittavaa. Joensuulaiset itsekään eivät tosin osanneet kertoa, mikä oli se taika, jolla he saivat sysimustat pilvet pidättämään sadettaan molempina kilpailupäivinä. Sunnuntaina pilvien esirippu aukesi vielä auringonpaisteeksi.

Linnunlahden henki on tärkeä, arvokas ja tutkimisen arvoinen asia. Kuninkuusravit ovat joka vuosi erilaiset, pieni pala Linnunlahtea sopii kuitenkin joka vuosi tapahtuman ideointiin ja toteuttamiseen mukaan. Erityisesti kilpailun osallistujien huomioimisessa Joensuu asetti tason, joka tulee säilyttää.

Jussi Lähde
päätoimittaja
jussi.lahde@hevosurheilu.fi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi