Ravipolitiikan syksy on saatu vauhtiin, siitä osoituksena muun muassa se, että valtuuskunta kasasi viime viikkoisessa syyskokouksessa rivinsä. Se jatkaa työskentelyään vuosina 2018–2020 edelleen 42 jäsenen voimin. Sosiaalinen media tuomitsi oitis tilanteen, jossa päättäjäkatraan joukkoon mahtuu vain kolme naista.

Koska eri tahot nimeävät jäsenet alueillaan itsenäisesti, kiintiötkään eivät käyne ratkaisusta. Kysymys erilaisista kiintiöistä on sitä paitsi jo lähtökohtaisesti kinkkinen. Etenkin kuntapolitiikassa on törmätty ilmiöön, joissa tiettyihin luottamuspaikkoihin pitäisi saada kiintiön vuoksi nainen, mutta halukkaita ei välttämättä ilmaannu. Epäsuhta valtuuskunnan kokoonpanossa on silti niin räikeä, että se tuskin selittyy pelkällä naisten kiinnostuksen puutteella.

Tässä kuussa mitellään Suomen Hippoksen hallituspaikoista. Asettelu on perinteisesti ollut joillekin kuin suoraan Jaakko Tepon laulusta, jossa vapaasti mukaeltuna “ravattisonni ja syksy saa, mutta minä en”. Koko raviurheilun parhaaksi toivoisi, että tärkeissä päättävissä elimissä istuisivat sopivimmat mahdolliset osaajat, jotka tekevät työtään lajin eteen ilman henkilökohtaista eduntavoittelua. Ei olisi pahitteeksi, että päätöksentekijät edustaisivat eri ikäryhmiä, erilaista elämänkokemusta ja sopivasti eri sukupuolia. Tärkeintä kaikesta on kuitenkin kyky tehdä oikeita päätöksiä ja seistä niiden takana. Se on nykyjohtajuuden selkeä kompastuskivi.

Strategia-sanalla on mahtipontinen kaiku, mutta parhaimmillaan hyvin laadittu strategia ehkäisee toiminnan, jota kutsuttakoon tässä yhteydessä höntyilyksi. Höntyily on kiirehtimistä ja hätäilyä, päätöksentekoa ja päätöksen äkkinäistä perumista. Urbaani sanakirja tietää myös kertoa höntyily-sanan esiintyvän useimmiten asiayhteydessä, jossa toinen henkilö ei halua periaatteesta tehdä jotain todella viisasta asiaa, jota joku toinen on hänelle ehdottanut.

Höntyilylle on luonteenomaista se, ettei sillä oikein ole toimivaa logiikkaa. Eikä se koske pelkästään ravipolitiikkaa, vaan päätöksentekoa laajemmin. Tehdään äkkiä jokin päätös ja kerätään sillä irtopisteet. Tuokion kuluttua aletaan kuitenkin pelata eri säännöillä kuin päätös edellyttäisi, ikään kuin aiemmin tehtyä päätöstä vastaan. Suunnanmuutoksesta ei edes tiedoteta, vaan toivotaan hiljaa, ettei kukaan huomaisi mitään.

Väli päätöksenteosta paniikkinappulan painamiseen on usein yhtä lyhyt kuin nettikeskustelijan pinna, eikä sellaisella meiningillä yleensä saada aikaiseksi lasta eikä lantaa, istui päättäjinä miehiä, naisia tai molempia.