Ravivalintatalon tarjoukset

Vuonna 1992 Vermossa järjestettyjen Kuninkuusravien alusaikaa väritti tavanmukainen kohupuhe kisan mukanaolijoista ja rannalle jääneistä. Oriiden puolella puhutti eniten Temen mukaanotto ja V.V. Vikselin jättäminen ensimmäiseksi varahevoseksi. Temen puoleen valinnan käänsi hevosen yleinen luokka ja edellissyksynä saavutettu Pohjoismaiden mestaruus. V.V. Vikselin tuorein statistiikka oli numeroiltaan parempi, ja se oli muun muassa päihittänyt juuri Temen Kaustisella Jorma Kontion käskyttämänä.

Urheilun ymmärtäjät liputtivat jaksavan Temen puolesta, ja valinta oli arvatenkin oikea, vaikka oriin lopullinen sijoitus kokonaiskilpailussa oli 7.

Ennen Vermon kuninkuusajoja aiheutti parranpärinää sekin, ettei maililla muun muassa Rainon ja Dallaksen kepittänyttä Pysteriä ilmoitettu lainkaan kuninkuusajoon. Seuraavana vuonna Lappeenrannan kuninkuusraveissa Pysteri ehätti lopullisissa tuloksissa neljänneksi, vaikka Hevosurheilu-lehdessä sitä pidettiin ennakkoon lähinnä lyhyen matkan spesialistina.

Ei ollut liian mutkatonta valitsijoilla tänäkään vuonna. Viime keskiviikkona jaettiin paikkoja ensi viikon pääkisoihin, ja vaikka oriiden katras on komea, rajatapauksista ollaan jälleen kerran eri mieltä – riippuen minkä oriin äänenkannattajalta kysytään, Veeran Turon, Vieskerin Valon, Rapin Aatoksen vai Rokin Maxin.

Veeran Turon kohdalla sitkeys vihdoin palkittiin. Suomenhevosrodusta kertoo paljon se, että kuninkuuskisaan voi päästä ensikertalaisena vielä 15 vuoden iässä. Tuore kakkossija Teivosta Köppisen vanavedessä kieli, että oriilla on kilpailussa sijansa.

Kuningatarkilpa näyttää kahden kaupalta, Saaga S:n ja Akaasian. Kutkuttava höyste on Lapin komeetan, Topmarin mukanaolo. On tuhkimotarina vailla vertaa, kun ponille kaveriksi hankittu, aloittelijan opettama hevonen on yhtäkkiä tavoittelemassa tammojen kirkkainta kruunua, vieläpä tosissaan.

Joku saattoi rypistellä mietteliäänä otsakurttujaan, kun kuningatarkilpailuun havittelevien joukossa vilahti Tohari-tamman nimi. Toharin viimeisin voitto on vuodelta 2014, mutta kisaan ilmoittaminen on osoitus reippaasta ja ennakkoluulottomasta urheiluhengestä. Tyhjän kun saa tunnetusti pyytämättäkin.

Olisi lähinnä huolestuttavaa, mikäli ravivalintatalon julkistuksista ei puhalleltaisi lainkaan. Jos ei ole lajin sisäistä intohimoa, ei ole oikeastaan mitään.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi