Jos työpaikkasi lattiassa olisi reikä

Jos työpaikkasi lattiassa olisi reikä, johon jalkasi voisi upota, mitä ajattelisit? Olisit valmistautunut tekemään parhaasi juuri sinä päivänä, mutta musta madonreikä voisi nielaista kinttusi polvea myöten. Asia huomattaisiin ajoissa, ettei kenenkään ehtisi käydä kuinkaan, mutta pohtisit, että eihän näin olisi kuulunut olla. Miksi tämä oli ylipäätään mahdollista?

Mikkelin raviradalla ajettiin viikonloppuna St Michel -ravit. Paikalle kerääntyi lauantaina lajin parhaita hevosia Toto76-finaalien myötä. Ajettiin Suurmestaruus, viivalla oli nippu eturivin suomenhevosia. Hevoset väistelivät tallialueella isoja kiviä. Radanhoidolta kun huomiokyky tai muu kiinnostus ei välttämättä riittänyt varikko-olosuhteiden tällaisen seikan huomioimiseen asti. Hevosten ja valmentajien koordinaatio parani, kun murikat tuli väisteltyä. Mitä mieltä olet, olisiko näin kuulunut olla? Olisiko kivet pitänyt kerätä vaikkapa talikolla?

Jos olisit radan johtohenkilö tai vastuussa kaviouran kunnosta, mitä ajattelisit, jos seuraavana päivänä raviratasi ykköskilpailun lähestyessä keskellä kuuminta kesää, rata alkaisi murentua ja päälähdön kultakimpaleiden tultua radalle, takasuoralla olisi repun mentävä reikä paikkailtavana?

Toisaalta tilanne olisi kauhistuttava. Hevosten loukkaantumisriski olisi ilmeinen. Päälähtö olisi lopulta kolme varttia myöhässä, se jäisi viipymisen takia lukuisilta tv-katsojilta MTV3:lla näkemättä. Vielä päälähdönkin jälkeen pitäisi ajaa yksi lähtö. Nämä hevoset olisi jo lämmitetty kauan sitten. Niiden taustajoukot olisivat hellankoukkuina.

Mutta toisaalta. Mikäpä kertoisi sen paremmin rataremonttia odottavan yksittäisin kaviouran tolasta? Koruttomasti, kaunistelematta. Pelkästään tuhannet ja taas tuhannet paikallaolijat aistisivat tilanteen paikan päällä, lukuisat muut pyörittelisivät silmiään kotikatsomoissa.

Nyt tilanne herättää keskustelua. Sen aika on nyt. Millä mallilla maamme kaviourat ovat, jos heinäkuun puolivälissä kavioura antaa häivähdyksen merkin uhkaavasta vaarasta?
Kaiken A ja O on kuitenkin kilpailevan hevosen terveys. Se ei tule olla vaarannettuna missään oloissa.

Erinomaistahan toki oli, että onneksi tilanteeseen reagoitiin eikä lähtöä päästetty lähtemään reikäradalla. Vaatii kumminkin ammattietiikkaa toimihenkilöiltä pidätellä viikon päälähtöä, oli syy mikä tahansa.

Jos tämän vuoden St Micheliin kaivattiin lisämaustetta ja draamankaarta, sitä todella saatiin. Ja voittajakin leivottiin lopulta kotimaassa kasvatetusta hevosesta.

Tulihan niitä ennätyksiäkin. Tasan sata viikonloppuna Mikkelissä juossutta hevosta paransi omaa rekordiaan. Ei hassumpaa.