Uusi Hippos

Ensi vuoden alussa toimintansa aloittavaa peliyhtiötä on totuttu kuvaamaan sanaparilla ”Uusi Veikkaus”. Vaikka peliyhtiö säilyttää nimensä, sen toiminta-ala ja pitkälti myös toiminnan logiikka on uusi.

Vuoden vaihtuessa toimintansa aloittaa myös ”Uusi Hippos”. Tämä nimitys on enemmän kuin perusteltu. Oman peliyhtiön toiminnan päättyminen ja selkeä kokonaisvastuu hevostalouden ja raviurheilun kehittämisestä muuttavat Hipposta dramaattisesti. Vuodenvaihteen tienoille ajoittuu myös kaksi keskeistä henkilövaihdosta, kun sekä Suomen Hippoksen puheenjohtaja että toimitusjohtaja vaihtuvat.

Uusi Hippos tulee tarvitsemaan paljon uusia toimintatapoja. Työssään aloittavan toimitusjohtajan Vesa Mäkisen on huolehdittava siitä, että keskusjärjestön hallituksella on selkeä rooli suhteessa järjestön työntekijöihin.

Hallituksen tehtävänä on vetää suuntaviivat, joiden pohjalta työntekijät työnsä tekevät. Hallituksen sekä hallituksen jäsenten ei tule hyvän hallintotavan mukaan puuttua operatiivisiin asioihin. Moinen tilanne kertoo aina kriisistä, joko työyhteisössä, hallituksen toiminnassa tai molemmissa.

Suomen Hippoksen työssään aloittava toimitusjohtaja tuntee poikkeuksellisen hyvin Uuden Veikkauksen keskeiset toimijat. Valittava puheenjohtaja ja toimitusjohtaja tekevät oman työnjakonsa yhteiskunnallisen vaikuttamisen osalta pitkälti oman kokemuspohjansa myötä.

Kyse on työparista, jonka tulee saada keskusjärjestön hallitukselta omalle työlleen täysi luottamus ja täysi tuki. Tällaista tilannetta ei Suomen Hippoksessa ole ollut aikoihin. Suuri määrä aikaa ja energiaa on tuhlautunut tilanteessa, jossa keskinäinen luottamus ja arvostus ovat loistaneet poissaolollaan.

Uuden puheenjohtajan on pystyttävä luomaan uusi luottamus, jotta hallitus ja toimitusjohtaja voivat yhdessä luoda ”Uuden Hippoksen”. Tehtävä on poikkeuksellisen vaativa.

Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtaja on raviurheilun ja hevostalouden tärkein puolestapuhuja monissa yhteiskunnallisissa yhteyksissä. Hänen esiintymistaitonsa ja persoonansa ovat keskeinen osa raviurheilun julkikuvaa. Muutosta voi johtaa vain edestä.

Uuden puheenjohtajan on pystyttävä kestämään välillä suhteetonta ja osatotuuksiin perustuvaa henkilöön menevää kritiikkiä siitä provosoitumatta. Vanhan totuuden mukaan koiran virassa pärjää, jos on varustettu lehmän hermoilla.

Vaalikampanjoiden tehtävänä on luoda paine, joka erottaa timantit hiilikasasta. Valtuuskunnan edessä on merkittävä päätös, jossa ehdokkaiden henkilökohtaiset ominaisuudet on pystyttävä punnitsemaan huolella ennen päätöksentekoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi