Vain yksi on joukosta poissa

Ei, en tarkoita Sven Tuuvaa, vaikka äskettäin kävinkin Iisalmen Koljonvirralla.

Pohdiskeluni liittyy tällä kertaa siihen tosiasiaan, että kun Suomen Hippoksen uusiutunut hallitus tänään kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa, pöydän ääreen ei istahda yhtään naista. Siis ei hallituksen jäsenenä eikä valtuuskunnan puheenjohtajistoon kuuluvana. Joku virkansa puolesta mukana oleva naispuolinen toimihenkilö paikalla saattaa olla.
Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon heti kärkeen, että en kannata mitään naiskiintiöitä missään luottamus- tai työtehtävissä. Pätevyys ratkaiskoon.

Siitä huolimatta tilanne on aika erikoinen ja pohdinnan arvoinen valtakunnallisessa urheilujärjestössä, jonka niin sanotussa toteuttavassa portaassa on menestyviä naisia pilvin pimein. Mihin he katoavat silloin, kun aletaan puhua yhteisten asioiden hoitamisesta?

Suomen Hippoksen 44-jäsenisessä valtuuskunnassa on kolme naista. Kun päältä kuoritaan Suomen Ravinaisten Liiton perinteinen kiintiöpaikka, jäljellä on kaksi avoimilla markkinoilla luottamustehtävään seuloutunutta naista. Mutta onhan se sentään puolet enemmän kuin edellisessä valtuuskunnassa, jossa heitä oli samoilla reunaehdoilla yksi ainoa.

Seuraan työkseni raveja, ja olen pannut merkille, että yhä useamman menestyvän hevosen takana on nainen. Suomalainen nainen kansainvälisen menestysravurin hoitajana tuntuu olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Myös hevosen valmentajan paikalla on nykyään yhä useammin nainen, ja ohjaksiinkin heitä jo uskaltautuu entistä enemmän.
Hevosalan oppilaitosten opiskelijoista valtaosa on naisia. Kun äskettäin haastattelin nuorta hevossairauksiin erikoistuvaa eläinlääkäriä, hän ei osannut nimetä yhtään miespuolista kollegaa, joka olisi vastaavassa erikoistumiskoulutuksessa.

Mutta miksi naiset loistavat poissaolollaan raviurheilun päätöksentekoportaasta? Maan päärata Vermo sentään tohti palkata vetäjäkseen naisen, mutta tämä on enemmän kuriositeetti kuin yleinen käytäntö.
Ei voi välttyä ajatukselta, että naisilla on ansaitsemaansa pienempi rooli suomalaisessa ravielämässä. Pätevyydestä se ei voi olla kiinni, sitä vastaan puhuu liian monta näyttöä.

Ehkä selitys on ravien ikiaikaisessa äijäkulttuurissa ja jossain määrin - anteeksi vain - naisissa itsessään. Ehkä he eivät osaa - tai halua - tehdä itseään tykö siinä määrin kuin olisi paikallaan ottaen huomioon naisten kiistattoman ja kasvavan roolin suomalaisessa ravielämässä. Ei muuta kuin äijiä haastamaan, arvon ravinaiset.

Jorma Kemiläinen
toimittaja
jorma.kemilainen@hevosurheilu.fi