Urheilulajien huiput kiinnostavat ihmisiä. Joskus johonkin lajiin syntyy täysin ylivoimainen hallitsija. Silloin, vaikka se hassulta tuntuukin, tällainen Edwin Moses, Aleksandr Karelin tai Sergei Bubka voi jopa laimentaa yleisön intoa ja kiinnostusta. Uutinen ei ole tällaisen urheilijan voitto, vaan tappio.

Suomalainen ravikansa on onneksi niin kateellista, että tällainen superurheilija ei ole vähentänyt yleisön kiinnostusta. Vieterillä, Vekselillä ja Vieskerillä on ollut sankat kannattajajoukkonsa, mutta niiden todellisen kiinnostavuuden on kertonut vasta kadehtijoiden joukko.

Edellä mainittujen hevosten suurin vastustaja oli se itse. Vieteri saattoi jonain harvana huonona päivänään laittaa päätä linkkuun maalisuoralla, ja päästää toisen ohi. Vekseli laukkasi joskus niin pahoin tai usein, ettei enää ehtinyt korjaamaan tilannetta, ja voitto meni toiselle. Vieskerin pääsi kotimaassa yllättämään lähinnä lähtölaukka tai sen perusominaisuus olla tekemättä liikoja eroja kavereihin, silloin joku saattoi päästä sen sijaan voittajaesittelyyn.

Näitä superhevosten häviön hetkiä moni jaksoi odottaa innolla, ja kun sellainen sitten sattui, sai henkilö siitä iloa ja elämänsisältöä pitkäksi aikaa. Vieterin ja Vekselin aikaan internetiä ei vielä ollut, ja tätä tappionriemua piti jakaa suusta suuhun. Viesker ehti sentään saamaan Veikkauksen ravipalstalla kuuluisat ”romu on tyhjä” -kommentit, kun hävisi Porin 1999 kuninkuuskilvan päätösmatkan.

Niin hienoja kuin tällaiset edellä kerrottujen kaltaiset superhevoset ovatkin, niin vielä hienompaa olisi, jos niitä olisi useampi yhtä aikaa. 1970-luvulla alkaneen nykyraviurheilun aikana ei tätä herkkua kuitenkaan ole kotimaassa ollut tarjolla. Ennen kuin nyt.

Uskallan nostaa edellä mainittujen legendojen rinnalle Vitterin ja Jokivarren Kunkun. Tilanne on aivan ainutlaatuinen, ja se pitää pystyä myös käyttämään koko raviurheilun hyväksi. Parempaa hetkeä ei tälle enää ole, kun kaksikko jätti myös Pohjoismaiden parhaimmistoa viime viikonloppuna varjoonsa.

Nyt on aika herättää Vitter vs. Jokivarren Kunkkua -henkeä niin, että se ylittää myös oman lajin rajat. Suuri yleisö ei 1960-luvulla vielä kiinnostunut niin Muhammad Alin ylivoiman aikaan ammattinyrkkeilystä, kuin 1970-luvun alussa, jolloin hän kävi tasaista taistoa Joe Frazieria ja George Foremania vastaan. Ajatelkaa miten populaarimusiikin ystävät ovat jakautuneet jo yli 50 vuotta Beatlesin tai Rolling Stonesin taakse, tai mitä olisi Batman ilman Jokeria.

Nyt jokainen liputtamaan Vitterin tai Jokivarren Kunkun puolesta niin, että se kuuluu ja näkyy myös oman karsinamme ulkopuolelle. Ja niin, että korostetaan oman suosikin hyvyyttä, mutta ei väheksytä tai moitita sitä toista.