Credit To Love, Jukka Torvinen ja Anne Kangas ovat olleet viime aikoina voitokas tiimi. Kuva: Anu Leppänen
Credit To Love, Jukka Torvinen ja Anne Kangas ovat olleet viime aikoina voitokas tiimi. Kuva: Anu Leppänen

Credit To Love – rehti Repe

Tampereen Teivon 75-kierroksen viidennessä kohteessa totokansan suosikiksi noussee viimeisimmissä juoksuissaan erinomaista tuloskuntoa esittänyt Credit To Love. Luottoa löytyy myös valmentaja Anne Kankaalta ja kuskin penkille tutusti hyppäävältä Jukka Torviselta.

Viikko sitten Lahdessa Credit To Love juoksi 15 hevosen autolähdössä numerolla 14. Torvinen kierrätti hevosen letkan hänniltä kierros ennen maalia keulahevosen rinnalle, josta prässäsi vauhdikkaalla päätöskilometrillä vakuuttavaan voittoon. Teivossa Credit To Love starttaa 2100 metrin matkalle lähtöauton takaa kakkosradalta.

”Mikään helppo homma viime startin voitto ei ollut. Hevonen joutui kiertämään pitkästi ja siihen päälle vielä kova viimeinen kierros. Teivossa lähtörata on oikein hyvä. Hevonen jatkaa samassa vireessä kuin Jokimaallakin, joten hyvillä mielin lähdemme reissuun”, Kangas sanoo.

Pärjäämistä ennakoi myös Credit To Lovea ohjastava Jukka Torvinen.

”Odotukset ovat Teivossa ilman muuta korkealla. Lähtöpaikka on erinomainen. Ja vaikka olisi vähän huonompikin, niin hevoselta on lupa odottaa, koska se tekee työnsä aina rehdisti loppuun asti”, Jukka luonnehtii ja jatkaa, että päivän vireen ollessa kohdallaan Credit To Love on myös taktiikan suhteen monipuolinen hevonen, joka ei ole juoksupaikan päälle niin tarkka.

Samoilla linjoilla on myös valmentaja.

”Tuntuisi, että hevoselle kelpaa melkein mikä paikka vaan. Se kiertää, tulee keulasta ja kuolemanpaikaltakin.”

Kankaan ja Credit To Loven valmennussuhde on tuore. Startteja on takana vasta neljä, joista kolme viimeistä on päättynyt ykkössijaan.

Kuusimäen Sannan lopettaessa syksyllä hevoshommat sovimme Sannan ja omistajien kanssa, että hevonen voi tulla meille. Ilmeisesti sitä suositteli myös Torvisen Hannu. Hevosella on ollut etupolvien kanssa matkan varrella aika paljon vaivaa ja täällä niitä pystytään hoitamaan. On laserit sekä muut hoitolaitteet.”

Seitsemänvuotias ruuna on paikanvaihdoksen myötä saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Voittovire on löytynyt.

”Hevonen oli hyvässä kunnossa jo tullessaan, mutta olemme nyt saaneet kohdilleen myös pieniä juttuja terveyden kanssa. Vireeseen saattaa vaikuttaa jo pelkästään paikanvaihdos ja mäkitreeni, jota sillä ei ollut ennen ajettu”, Anne valottaa.

”Hevonen on todella kiva ja lahjakas, joten ei voi olla kuin kiitollinen, että sain sen valmennettavaksi.”

Credit To Love eli Repe asuu kotioloissa pihatossa ja huvittelee valmentajansa ja hoitajiensa kustannuksella, eikä aina anna kiinni.

”Repellä on hauska huumorintaju. Se on muuten toimiva ja kiltti, mutta joskus sitä saa vähän jahtailla. Repe on myös innokas treenaaja. Kun lähdemme viimeiselle kierrokselle ja sitten palautukseen, se kyselee, että joko tämä treeni oli tässä, voitaisiinko vielä jatkaa.”

Rehti Repe on huippukunnossa ja valmis Teivossa odottavaan tehtävään. Tänään torstaina hevosella ajellaan muutama reipas pätkä, mutta muutoin se ei ole Jokimaan jälkeen käynyt valjaissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi