Volsuma (16) teki Kuopiossa Ville Pohjola kärryillään väkivahvan esityksen ja kurotti ohi Wantterasta vajaan kierroksen mittaisen kolmosradan kirin päätteeksi. Kuva: Juhani Hynynen
Volsuma (16) teki Kuopiossa Ville Pohjola kärryillään väkivahvan esityksen ja kurotti ohi Wantterasta vajaan kierroksen mittaisen kolmosradan kirin päätteeksi. Kuva: Juhani Hynynen

”Edellytykset kehittyä huippuhevoseksi”

Lauantaina ravataan lakeuksilla, kun Kaustinen isännöi Toto75-kierrosta. Päivän päälähtö on oikeutetusti kuudentena kohteena miteltävä kokeneiden kylmäveristen Pelimanni-ajo Lissun Eerikin ja Ellin Sisun johdolla.

T75-3:ssa esiintyy vielä uransa alkumetrejä juokseva kuusivuotias suomenhevostamma Volsuma, joka noussee mielenkiintoiseksi paitsi kilpailullisesti myös pelillisesti.

Pari viikkoa sitten Kuopiossa lauantairavien toinen lähtö oli Tytti Salonpään valmentaman ja osaomistaman Volsuman näytöstä. Tamma volttasi 40 metrin takamatkalta reissuun numerolla 16. Volsuma osoitti voimansa, sillä se aloitti kirin vajaa kierros ennen maalia, kiersi koko joukon sisukkaasti kolmatta rataa ja eteni kärkikaksikon kupeelle. Suosikkiori Wanttera näytti kuitenkin karkaavan loppusuoralla voittoon, mutta Volsuma oli toista mieltä. Se kurotti turpansa maalipaalulle ensimmäisenä. Voitto yllätti paitsi hevosen valmentajan myös ison osan pelikansaa. Volsuman voittajakerroin oli 40,57, kun Wantteralla se näytti lukemia 4,04.

”Volttilähtö oli hevoselle jo lähtökohtaisesti miinus, joten emme odottaneet siltä noin hyvää suoritusta. Hevonen näytti, mihin se pystyy”, Salonpää kertaa.

”Se on aiemmin ollut vähän lapsenmielinen kilpailutilanteessa, ja keskittyminen on kohdistunut ihan muihin asioihin. Tämän alkuvuoden aikana on alkanut vaikuttaa, että hevonen on ryhtynyt tekemään töitä starteissa ja keskittyy paremmin olennaiseen.”

Pohjois-Savon Sonkajärvellä asuva Salonpää sanoo, että hyvä talvi on mahdollistanut aikaisempaa enemmän voimaharjoittelua Volsuman kanssa, mikä osaltaan näkyy vahvoissa starttiesityksissä henkisen kasvun lisäksi.

Volsuma aloitti kilpailemisen jo kolmivuotissyksynä ja treenaa monipuolisesti.

”Se on ollut juoksijan oloinen jo varsasta asti. Ravi on helppoa ja nopeutta löytyy. Näkisin, että Volsumalla on edellytykset kehittyä huippuhevoseksi, jos vaan kaikki menee hyvin. Hevosta on yritetty rakentaa starteillakin siten, että saisimme nauttia siitä kilpahevosena pitkälle tulevaisuuteen ja mahdollisesti joskus korkeammallakin tasolla, ken tietää.”

”Hevonen on joka toinen päivä valjaissa tai satuloituna. Ratsastuksessa ykkösasia on sen tuottama henkinen hyvinvointi. Tehdään mukavia maastolenkkejä rennosti. Toki, kun on nuori hevonen kyseessä, niin koen ratsastuksen auttavan hevosta kehittymään kokonaisvaltaisesti. Lihaksistollekin se on hyvä juttu.”

Kaustisella kilpailtavana matkana on 2600 metrin ryhmäajo, johon Volsuma lähtee radalta kaksi. Kilpatoverina on muun muassa Hevosurheilun vihjeiden varma Hujake.

”Kyllähän Kaustisella taas juosta saa. Ihan mielenkiintoinen lähtö, jossa odotan omaani toiveikkain mielin totoon. Matkan pienellä lisäyksellä en usko olevan mitään merkitystä. Olen ennemmin pitänyt tätä vahvana hevosena kuin pätkänopeana.”

Volsuman balanssiin ei tehdä isoja muutoksia.

”Meillä on toistaiseksi vielä talviolosuhteet kotona, ja hevonen on hokkikengässä. Toki se juossee Kaustisella lyhyemmässä hokissa. Radan kunto huomioiden mietitään, pitääkö muutoksia asiaan tehdä. Kenkien riisumista emme ole pohtineet. Sitä testataan vasta tulevaisuudessa”, Salonpää päättää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi