Pilvenmäki Special -finaali huipentaa Forssan Toto75-kierroksen. Lauantain päälähtöön karsittiin osallistujia viikko sitten Kuopiossa, josta paikkansa finaaliin varmisti Sweet Poison. Janita Antti-Roikon valmentama ja ohjastama Ashley Face näytti vahvalta voittajakandidaatilta aina maalisuoralle saakka, mutta laukkasi hylkäykseen.

Mäntyharjulaisen Antti-Roikon ja 4-vuotiaan Ashley Facen matka käy kuitenkin tulevana lauantaina Forssaan. Ori on mukana Toto75:n neljännessä kohteessa ja lukeutuu yhdeksi lähdön suosikeista. Viime startin laukasta huolimatta suosikin viitta on oikeutettu, sillä hevonen on osoittanut erittäin lupaavia otteita. Kolmevuotiskaudellaan Ashley Face sijoittui 11 kilpailustaan seitsemästi kolmen sakkiin. Koelähtönsä se juoksi jo kaksivuotiaana.

”Mitään suuria lähtöjä ei kolmevuotiaana ajettu. Yritettiin osallistua järkeviin lähtöihin, joiden myötä hevonen menisi eteenpäin”, Antti-Roiko sanoo.

Nelivuotiskausi on alkanut niin ikään mallikkaasti. Seitsemästä lähdöstä on kotiin tuomisina ollut kaksi voittoa ja kolme kakkossijaa. Jos kolmevuotiaana ajettiin volttilähtöjä, nyt Ashley Face on totutellut ryhmäajoihin.

”Olen tosi tyytyväinen hevosen otteisiin. Meidän tavoitteemme on ollut, että se ottaa sujuvasti paikkansa siivekkeiden takana. Kuopiossa oli toinen kerta, kun se meni tosi varmasti auton taakse. Se on täyttänyt meidän odotuksemme sen suhteen.”

Viimeisessä startissaan Sorsasalossa hevonen tavoitteli paikkaa Pilvenmäki Specialin finaalissa prässäten johtavan rinnalla ennätysvauhtejaan ja olikin jo ottamassa yliotteen ennen loppusuoran laukkaa.

”Se on riski hevonen ja tiesin, että se jaksaa kuolemanpaikalta punnertaa. Mutta hevonen oli turhan paineissaan vielä maalisuoralla ja otti muiden käskyt itseensä ja ryyki yli. En ole sen perusteella huolissani hevosesta, se kyllä jatkaa kunnossa ja on ravivarma. Välillä se vaan käy turhan kuumana radalla, mistä on tullut sille sitten niitä epäonnistumisia.”

Forssassa Ashley Face starttaa kolmosradalta. Ennakolta vahvimmat vastukset Minecraft ja Amorcito ovat radoilla seitsemän ja kymmenen.

”Lähtöpaikka on hyvä. Sen ei pitäisi jäädä ainakaan kauaksi keulasta, jos ei pääse keulaan asti. Uskon, että se pystyy pärjäämään. Tämä ei ole niin juoksunkulkuriippuvainen hevonen, koska viitsii tehdä töitä itsekin ja tulee aina rehellisesti perille asti”, Antti-Roiko ennakoi.

Valmentaja on ajanut Ashley Facen starteista valtaosan itse ja näkee sen hevosen kannalta edulliseksi, että kärryillä istuu hevosen perin pohjin tunteva. Ja hyvin Antti-Roiko oriinsa tuntee.

”Hevonen oli kuukauden ikäinen, kun se tuli emänsä kanssa minulle. Se näytti jo tamman alla todella hienoraviselta. Luonteikas ori, joka on tasaantunut varttuessaan jo paljon. Luonnetta löytyy kyllä edelleen, vaikka kotona se onkin Euroopan laiskin hevonen. Se osaa olla menevä oikeassa tilanteessa, mutta muuten se ei kovasti elämästään stressaile.”

Varuste- tai kengitysmuutoksia ei Forssan starttiin ole suunnitteilla.

”Se jatkaa rautakengissä, tavallisilla kärryillä ja avovehkeillä. Voi olla, että korvia laitetaan enemmän umpeen, jos se on lämmityksessä paineikas. Samoilla vehkeillä se on juossut kaikki starttinsa. Olen ollut tyytyväinen, joten turha niitä on muuttaa. Hevonen ei tarvitse mitään apuvälineitä, se on ihan tarpeeksi menevä ilman niitäkin.”

Totokohteisiin

Lisää teemasta: Pelivihjeet