Kiritykki New Life Wheels pyörittää rattaita lauantain T75:n päätöskohteessa. Arkistokuva: Anu Leppänen
Kiritykki New Life Wheels pyörittää rattaita lauantain T75:n päätöskohteessa. Arkistokuva: Anu Leppänen

Kenen voittobiisejä rallatellaan Turun 75-kierroksella? New Life Wheels ilmoittautuu kärkitaistoon

Turun Toto75-kierroksen pelihevosiin noussee päätöskohteen New Life Wheels. Ennakolta tasaisessa lähdössä ylöjärveläisruunan odotetaan kamppailevan kärkisijoista yhdessä Dickson Shadow’n ja Look Completen kanssa.

New Life Wheels esiintyi viime startissaan Seinäjoella 8.1. tolpan arvoisesti, kuten lakeudella aina ennenkin. Lauantain vahvimmilla vastustajilla alla on paljon pelattuina kärkisijojen sijaan lähtöjensä kuudennet tilat. New Life Wheelsin kasvattaja ja valmentaja Risto Salmela kehuu hevosta Seinäjoen startista. Ruuna matkasi pitkään takajoukoissa. Voittoon siivittänyt kiri irtosi loppusuoralla viidenneltä radalta.

”Seinäjoen startti oli oikein mieleinen. Hevonen sai hyvän juoksun ja kiri lopussa napakasti. Uskon sen myös Turussa olevan samanlaisessa vireessä, kunhan juoksunkulku suosii silloinkin”, Salmela sanoo.

Tarkkaan juoksuun nelosradalta starttaavaa New Life Wheelsiä ohjastaa Seinäjoen tapaan Niko Jokela.

”Kuski määrää lauantain taktiikan. Vaikea on sanoa, kääntääkö Niko sisälle vai yrittääkö toista rataa”, Salmela miettii ja jatkaa, että 75-lähdöissä menestyminen vaatii tällä hevosella juuri sen sopivan juoksunkulun. Jos se joutuu tekemään itse töitä koko matkan, niin silloin lähdön voittamisesta tulee haastavampaa. Kaiken natsatessa kohdalleen hevonen pystyy kehittämään vahvan spurtin lopussa, jolloin on lupa odottaa kärkipään sijoitusta.

Lauantaina juostava 2600 metrin matka sopii New Life Wheelsille hyvin, sillä 8-vuotias hevonen on valmentajansa mukaan auton takaa hitaahko starttaaja.

”Lähtönopeuttahan hevoseen pitäisi saada lisää. Se on ollut selkeä puute. Volttilähdöt, varsinkin 2600 ja 3100 metriä, sopisivat hitaalle lähtijälle paremmin, mutta voltista tämä on ollut vähän epävarma. Meinaa lähteä peitsille. On vähän liian hätäinen, haparoi ja laukkoja on sen vuoksi tullut.”

Turussa matkaan lähdetään auton takaa.

Salmela harmittelee, että yli 50 000 euroa tienanneena hevonen joutui viime vuonna juoksemaan lauantairaveja ylisarjassa, mikä näkyi tuloksissa ja hevosen tienesteissä. Divisioonajaottelun poistuttua myös 75-lähdöistä löytyy New Life Wheelsille sopivampia tehtäviä.

”Hevonen kehittyi vähän hitaasti. Se ei tuntunut varsana vielä mitenkään erikoiselta. Tavoitteena on ajaa hevosella nätisti, yritetään pitää se mahdollisimman pitkään terveenä ja kilpailukykyisenä.”

New Life Wheels asuu pihatossa ja on 2-3 kertaa viikossa valjaissa. Treenimetodit ovat pysyneet koko hevosen uran ajan samankaltaisina. Vetotreeneissä jokainen veto tehdään erilaisella vauhdilla, juostava matka on eri mittainen ja palautuksen kestokin vaihtelee, joten kahta samanlaista harjoitusta ei tällä konstilla kuitenkaan tule.

”New Life Wheels treenaa erittäin mielellään ja on myös erittäin mieluisa treenattava. Se menee kuin vakionopeussäätimellä oleva auto. Hevonen haistaa kuskista, milloin vedot lopetetaan, sitä ei tarvitse sen kummemmin ottaa kiinni.”

Salmelan tallista lauantaina on mukana myös Toto75:n toisessa kohteessa radalta 10 starttaava Want To Wheels. Tamman suoritukset ovat olleet vaihtelevia.

”Se on harmillisesti liian epävarma. Suoritusvarmuutta pitäisi saada lisää. Laukkoja on tullut liian helposti, eikä syitä ole kaikkiin löytynyt. Want To Wheels on hieman herkkä lihaksistostaan, joten sen kanssa on taiteilemista. Lauantaina yritetään ajaa niin korkealle kuin resurssit riittävät.”

Hevosurheilu listaa Want To Wheelsin riviään paremmaksi yllätyshauksi Toto75-2:ssa ja New Life Wheels  on päätöskohteen huippuvireeseen noussut ideasuosikki. Miten Salmelan suojatit Turun Toto75-kierroksella onnistuvat?

Pelaajille Turun kierros tarjoaa Toto75:n täysosumille 75 000 euron jackpotin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi