Tinderi on loistava talvihevonen.
Tinderi on loistava talvihevonen.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Jyväskylä: Tasaiseen päätöskohteeseen ideavarma

Kouvolassa tauolta positiivisesti esiintynyt Tinderi on oiva ideavarma.
Julkaistu

Heikki Mikkosen omistama, kasvattama ja valmentama Tinderi palasi viimeksi Kouvolaan 4,5 kuukauden tauolta, kun kyvykkäällä ruunalla pidettiin kesäkuukausina taukoa. Suoritus alkumatkan laukan jälkeen oli positiivinen hevosen tultua taustalla vahvasti maaliin saakka. Muistissa edelleen vahvasti on hevosen startit viime talvelta, kun se esitti jämeriä suorituksia kylmäveristen avoimissa lähdöissä. Nyt lähtöpaikka ryhmälähtöön osui takariviin, mikä vain suosii alussa epävarmaa hevosta. Lähtö ei myöskään vastuksen puolesta ole mahdoton, ja pahimmalla vastustajalla Tangen Ovella voi juoksu mennä raskaaksi, mikäli Vieskoffilla ajetaan keulasta.

Ideavihjeen toisena varmana toimii Seppo Suurosen Vauhtis, jonka tauolta paluu Joensuussa vakuutti hevosen voitettua leikitellen. Orilla on sarjoihinsa tosi kova kapasiteetti ja sen kuvittelisi kiertävän kaikki vastustajansa isoimmasta lähtönumerosta huolimatta.

Avauskohteessa Let’s Get It Upin keulasauma parani tuntuvasti rinnalta nopean Winners Lanen jäätyä pois. Suosikki kuitenkin varmistetaan muutaman merkin voimin.

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Jyväskylä

Toto75-1: 1, 6, 9, 11 (4, 3)

Toto75-2: 1, 2, 3, 4, 5 (6, 10)

Toto75-3: 1, 2, 4, 5, 11, 12 (6, 10)

Toto75-4: 16 Vauhtis (14, 5)

Toto75-5: 1, 2, 4, 5, 6, 7, 11 (3, 12) 

Toto75-6: 2, 3 (9, 1)

Toto75-710 Tinderi (7, 2)

4 x 5 x 6 x 1 x 7 x 2 x 1 = 1680 riviä – 84,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 1

Saara Leväinen: Kiprockille (1) pitkä starttiväli ei ole hyvä asia. Se ei ole varmasti notkeimmillaan ja laukan riski on suuri. Tallissa myös pari hevosta yskii, joten aika varovaisin mielin lähdetään reissuun. Mutta kunto on muuten samalla mallilla kuin on ollutkin. Luulen että lähtöön ei voi satsata ja juoksupaikka voi olla jossain sisäradan syövereissä.

Lähtö 2

Jyrki Jauhiainen: Applehill's Boss (11) viimeksi hitaan lähdön jälkeen terävällä pätkällä johtavan rinnalle, ei pystynyt siitä vastaamaan loppukiriin. Kuski: "tuntui niin hyvältä, että voi ajaa mistä vaan". Sitä edellisessä vetämätön selkä ja kirikaista ummessa. Ehjällä juoksulla rahoille.

Lähtö 3

Jyrki Jauhiainen: Applehills Victory (10) umpiravuri haparoi ja laukkasi Lahdessa, syy ei selvinnyt. Ok keskiviikon viimeistelyhiitissä. Takarivistä juoksunkulku ratkaisee, sen onnistuessa kuuden joukkoon.

Lähtö 5

Christa Packalen: Let's Get It Upin (1) viime lauantain startin voi unohtaa, ei saanut missään kohtaa kiritiloja ja kaikki voimat tallella tuli maaliin. Nyt viikolla treenattu kevyesti ja niiden perusteella kaikki kunnossa. Nyt juoksee ensimmäisen kerran hokista tällä kaudella ja se on pieni arvoitus kun viime vuonna ei mennyt hokkikengästä niin hyvin. Muuten ei muutoksia.

Ilona Mäkinen: Evetful Swamp (9) oli viimeksi tosi hyvä selkäjuoksulla. Tuntunut edelleen hyvävireiseltä. Nyt vaihtuu hokit alle, mutta ainakaan viime vuonna ei niistä ollut haittaa. Vaihteeksi takarivissä ja kuinka sitten juoksu luonaa sieltä. Tällä voi toki ajaa ajoissa kuolemaankin.

Lähtö 6

Christa Packalen: Ze On Almalla (4) viimeksi alku meni pieleen ja matkalla pelkäsi kökkäreitä mitä lenteli edellä meneviltä. Nyt on toivottavasti pitävämpi rata ja uskoisin että suorittaa muutenkin paremmin. Todennäköisesti huput otetaan pois, muuten ei muutoksia.

Lähtö 7

Tino Ärling: Reality Hillin (10) viime startin Vermossa saa unohtaa. Tammalla oli kurkunpääntulehdus ja joku infektio kropassa, veriarvot ja kurkku ovat nyt kunnossa. Eka kertaa 2600m matkalla joten koitetaan ajaa selissä lyhyellä kirillä, sijat 1-4 tuolta paikalta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi