Vajaat kaksi vuotta sitten Kajaanissa uransa toisessa kilpailussa ykkössijan napannut Simply The Diamond on mukana Joensuun Toto75-kierroksella yhtenä oman lähtönsä pelihevosista. Tamman valmentaja Viivi Pasanen täyttää huhtikuussa 21 vuotta, mutta hän on ehtinyt raviharrastajana jo pitkälle. On silti sanomattakin selvä, että tuleva lauantai on hänelle iso päivä."Uskalsin ilmoittaa Simply The Diamond mukaan Toto75-lähtöön, kun se oli Mikkelissä niin hyvä", Pasanen aloittaa. "Tamma palautui tosi nopeasti kisasta, joten hyvillä mielin ollaan Joensuuhun lähdössä. Meiltä on joka paikkaan vähän pitkä matka, eikä kolmen tunnin reissu poikkea normaalista."Hevosen tuorein ennätystulos 15,2a/2100m alkaa olla lähellä kesäisiä lukemia. Hannu Torvinen ajoi tammalla määrätietoisesti eteenpäin, kunnes keulapaikka 13-avauksessa irtosi. Tasaisen reippaan matkavauhdin jälkeen Simply The Diamond jätti muut varmasti taakseen.Tamma väläytti jo viime vuonna kovaa kapasiteettiaan. Uransa toistaiseksi kovimman esityksen Simply The Diamond teki viime elokuussa Oulussa, kun se paikkasi 1. takasuoran laukkansa kiertämällä viimeiseltä sijalta kaikki vastustajansa."Tuolloin hevonen teki täyden kympin suorituksen. Esitys oli ihan uskomaton. Kun se sai porukan kiinni, ajattelin, että tamma voisi olla rahoilla. Yllätyksenä voitto silloin tuli", Pasanen muistelee.Ruotsin ravipyhättö testattuTunnepuolella kovin juttu Pasaselle on Solvallan valloittaminen timanttinsa kanssa vajaa vuosi sitten. Simply The Diamond kohtasi sopivan porukan, mutta tamma oli lopulta omaa luokkaansa kierrettyään parijonosta ensin keulan rinnalle, ja siitä omille teilleen."Olen aina haaveillut, että oma hevonen voittaisi Solvallassa ja kun se sen teki, oli se jotain ihan uskomatonta. Ei sitä olisi alkuvuodesta osannut ennustaa, että haave toteutuisi niin nopeasti."Simply The Boss juoksi muutaman startin Ruotsissa, sillä Pasanen oli kahden kuukauden jakson Mattias Djusella töissä."Sillä reissulla opin valtavasti raviurheilusta. Lähdin töihin sillä fiiliksellä, että ollaan niin pitkään kuin tuntuu hyvältä. Djusen kanssa näin oli myös alusta saakka puhe. Heikki (Pekkala) oli ainoa suomalainen tallilla töissä, ja muutaman kuukauden jälkeen tuli vähän yksinäinen olo. Olen sosiaalinen ihminen, mutta kun en touhunnut omien passihevosteni kanssa, niin alkoi tuntua vähän hankalalta. Töitä onneksi oli paljon, ja tykkäsin siitä."Jo ennen reissua Ruotsiin nuori valmentaja haki kokemusta huipputallilta. Se kertoo paljon Pasasen suhtautumisesta lajiin ammatillisessa mielessä. Tavoitteet ovat korkealla."Opiskelin hevosenhoitajaksi koulutussopimuksilla Antin (Ojanperä) ja Jutan (Ihalainen) tallilla. Oli mahtava päästä noin hienoon paikkaan. Marika Salin oli silloin töissä Ojanperällä, ja häneltä sain valtavasti oppia."Tavoitteena ammattilainenPasasen uratavoitteet ovat kirkastuneet kuluneiden vuosien aikana."Omaa ammattimaista valmennustoimintaa on jossain vaiheessa haaveissa päästä pyörittämään. Ammattivalmentajalisenssin hankkiminen on viimeisiä näyttökokeita vaille valmis. Loppusuoralla ollaan siis sen kanssa. Tulevaisuudessa toivoisin, että pääsisin tekemään hevosten kanssa töitä. Pientä omaa tallia, jossa olisi nuoria hevosia, ja jossa laatu korvaisi määrän."Pasanen tiedostaa myös omat kehityskohteensa tai pikemminkin sen, että päättäväinen luonne on voimavara tiettyyn rajaan asti."Haluan itse päättää asioista. Samalla on tullut vähän huono tyyli, kun olen niin ankara itselleni. Jos joku asia ei meinaa onnistua, niin teen entistä kovemmin töitä. Kyllähän se kuluttaa", Pasanen myöntää.Yksi tärkeä opettaja matkalla on ollut kilpaponi Marjaleena, joka kilpaili peräti 170 kertaa. Ensi se opetti Sara Hietasta ja sen jälkeen Pasasta. Laukkaprosentti 72 kertoo siitä, että sisu oli välillä koetuksella. "Välillä tuntui, etten saa millään kulkemaan sitä ravilla, vaikka kuntonsa puolesta se olisi ilman muuta pärjännyt useammin. Onnistumisiakin tuli laukoista huolimatta, ja ne kantoivat aina pitkän matkaa eteenpäin. Käytiin sen kanssa ravireissuilla Helsingistä Rovaniemelle. Valitettavasti se viime maanantaina loi varsan, joka oli kohdussa hankalassa asennossa", Pasanen kertoo. "Simply The Diamond on nyt tallin pomo. Tamma tietää arvonsa. Se on sellainen mussukka, joka saa vapauksia. Kolmen raviponin meillä on neljä treenattavaa, ja yksi suomenhevosvarsa kasvamassa."Viivin kaksi vuotta nuorempi Veera-sisko debytoi ohjastajaurallaan viime viikon perjantaina Seinäjoella montéssa. Hänellä on taustallalla isosiskon tavoin pitkä poniura."Aika samanlaisia ollaan siskoni Veeran kanssa. Yhdessä tehdään ja käydään raveissa. Tietysti meillä on vahvoja omia mielipiteitä asioista, mutta hyvin tullaan kuitenkin juttuun", Pasanen päättää. .Simply The DiamondStartteja 23 totosijoin 4-3-3, rahaa 10 357 euroaTamman emä Tilde Småbo teki hienon uran, 128: 19-12-17, rahaa 73 745 euroaPikkusisko Simply The Thunder nappasi uransa avausvoiton Kajaanista 1.10.2023