Hannu Torvinen jatkaa Up Down Lilyn ohjissa.
Hannu Torvinen jatkaa Up Down Lilyn ohjissa.Kuva: Anu Leppänen

Toto65-ennakko Vermo: Up Down Lily kauden avaukseen suosikkina

Marika Enorannan valmentama Up Down Lily käynnistää 4-vuotiskautensa keskiviikkona Vermossa.
Julkaistu

Up Down Lily esitti kolmivuotiskauden lopulla lupaavia otteita ja voitti kolme uransa neljästä startista. Marraskuun lopussa tamma jäi suunnitellulle treenitauolle, mutta nyt maaliskuun loppupuolella kausi on tarkoitus aloittaa Vermossa ajettavasta enintään 7000 euroa tienanneiden tammojen tasoitusajosta.

”Se rokotettiin heti tauon alkuun, ja tuon jälkeen tammalla on ajettu peruskuntotreeniä”, Marika Enoranta kertoo.

Ennen kauden avauskisaa ratahiittejä ei ole takana lainkaan, mutta kotona ajettujen treenien perusteella hevonen vaikuttaa hyvälle. Vermossa se starttaa Hannu Torvisen ohjastamana voltin ykkösradalta.

”On hevonen riskistynyt talven aikana”, Enoranta kehaisee.

Nelivuotiskaudella Up Down Lilyn kanssa haaveillaan, että päästäisiin ajamaan nelivuotiaille tammoille suunnattuja lähtöjä. Ensisijainen toive kuitenkin on, että hevonen pysyisi terveenä.

”Se on pikkuisen koheltaja luonteeltaan”, Enoranta mainitsee.

Kauden avauskisassa tamma jatkaa samalla varustuksella kuin kolmivuotiskaudella. Korvat siltä pidetään vielä visusti kiinni.

”Katsotaan vetopalloja sitten myöhemmin. En tiedä kuinka hyviä muilla on ja nuoren hevosen kanssa aina kaikki on mahdollista, mutta aika luottavainen keskiviikkona omaani olen”, Enoranta päättää.

Up Down Lily kilpailee Vermon Toto65-pelin avauskohteessa numerolla 1.

Toto-kupongille tästä linkistä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi