Seppo Markkulan ajama Rose Coger pyrkii vetämään tammalähtöä maaliin asti.
Seppo Markkulan ajama Rose Coger pyrkii vetämään tammalähtöä maaliin asti.Kuva Totofoto.

Hevosurheilun Toto4-ideavihje Forssaan: Johtaa keulasta perille?

Forssan Toto4-rivi vaikuttaa pitkälti selväpiirteiseltä, mutta ideasysteemin varma poimitaan juoksunkulkupsyykkiin perustuen pelin tasaisimmasta kohteesta.

Rose Coger oli pitkään tavallisen iltaravihevosen maineessa, mutta viime kaudella jokin loksahti kohdilleen, ja menestystä alkoi tulla liukuhihnalta. Hokkikeleillä pyörä ei tällä kaudella pyörinyt, mutta taso parani taas, kun kenkiä päästiin riisumaan. Anu Hakalan suojatti on noussut mukavaan iskuun ja pystyy Pilvenmäen toisessa Toto4-kohteessa kamppailemaan voitosta, kunhan juoksu onnistuu. Juoksun onnistuminen tarkoittaisi lähinnä sitä, että ruuna pääsisi keulaan. Sinne on hyvä sauma, kunhan sisäradan Dream Step Wili ottaa mielellään sen selän.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi