Sami Vehviläinen ajaa ideasysteemin varmaa Turen Touhua.
Sami Vehviläinen ajaa ideasysteemin varmaa Turen Touhua.Kuva Anu Leppänen.

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Jyväskylä: Balanssiongelmat on ratkaistu

Killerin Toto5-kierroksen ideahevonen löytyy melko tasaisesti pelatusta neljännestä kohdelähdöstä.

Kyseisessä koitoksessa on eniten rastittu Rauha-Estellea sekä Lumi-Pinjaa, mutta vihjerivissä niille on jätetty vain varahevosten roolit. Puolirohkeasti systeemin varmaksi valittu Turen Touhu loisti viimeksi, ja siltä on lupa odottaa hyvää esitystä myös tänään.

Turen Touhun Ouluss voittoon ajanut Olli Pekkarinen kertoo, että sillä on ollut aikaisemmin ongelmia ravinsa kanssa. Ennen toissa kerran starttia ruunalle laitettiin eteen niin sanotut idioottikengät, ja tämä balanssi on osoittautunut hyväksi. Pekkarisen mukaan sijoitus olisi ollut jo Kuopiossa parempi ilman pussiin jäämistä.

Anne Kinnusen omistamalla ja valmentamalla Turen Touhulla on jaksoa, ja se on saanut myös nopeutta lisää. Tänään sitä ohjastaa Sami Vehviläinen.

Tästä kupongille:

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi