One Break Brolinen varaan on hyvä rakentaa pelit.
One Break Brolinen varaan on hyvä rakentaa pelit.Kuva Pekka Salonen.

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Jyväskylä: Paikka puoltaa nopeaa avaajaa

Illan Toto5-kierros on niin urheilullisesti kuin pelimielessäkin mielenkiintoinen.

Ideavarmaksi on valittu Juuso Holttisen valmentama One Break Broline. Voitokas ruuna on varttunut jo 9-vuotiaaksi, mutta terveysongelmiensa vuoksi sillä on takanaan vasta 44 kilpailua. Tällä hetkellä hevosen tilanne vaikuttaa hyvältä, ja Holttinen kehuu sen alkukauden startteja. Vain Mikkelissä One Break Broline oli huonompi, mutta siellä keli ei ollut suosiollinen.

Ruunan pitäisi olla vastaavanlainen kuin ennen taukoa, ja kun se on tehnyt keulapaikalta parhaat juoksunsa, ohjastaja Esa Holopaisen taktiikkaa tuskin tarvitsee isommin puntaroida. Kolmosrata on makoisa paikka nopealle avaajalle.

Viimeisessä kohdelähdössä juoksevan Sofianna Peen kannatuslukemat ovat yllättävän korkealla, olkoonkin, että se on koitoksen todennäköisin voittaja. Joka tapauksessa vihjesysteemissä sen kaveriksi on mahdutettu myös Kimmo Taipaleen valmennuksesta aloittava Maatian Tähti, joka osaa voittaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi