Tapio Perttunen tahdittaa ideavarma Real Knightia.
Tapio Perttunen tahdittaa ideavarma Real Knightia.Kuva Anu Leppänen.

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Kuopio: Riskivarmalla kohti suurempia seteleitä

Ideavihje laaditaan kahdella varmalla. Toinen on kierroksen pankki Roberto Diver, mutta toisena toimii toisen kohteen Real Knight, jonka edellinen ja samalla uran ainoa voitto on vuodelta 2016.

Real Knight avasi kautensa toissa kerralla hyvällä suorituksella ja jatkoi pirteällä otteella viimeksi, kun kiri 4. ulkoa hyvin ja hävisi vain Lush Lifelle. Ruuna on ollut tänä vuonna parempi kuin pitkään aikaan. Sen peliprosentti on ollut päivän mittaan nousussa, mutta se on vielä pelikelpoinen. Tapio Perttunen hyppää tänään kyytiin, ja jos juoksunkulussa kävisi pientä tuuria ja selät vetäisivät, Real Knight voi kiriä kaikista ohi.

Avauskohteessa vähemmän pelatuista mukaan hyvän juoksun saava Ceylon Dream ja orastavaa nousuvirettä esittänyt Leemark’s Felix. Neljännessä kohteessa starttaavaa Myrskyriä pääsee pelaamaan tänään edullisesti. Viimeksi se meni loppukaarteeseen vinoksi ja laukkasi. Kuntonsa puolesta ruuna on ollut ainakin pienessä nousussa, ja jos muutkin asiat loksahtavat kohdilleen, Myrskyri pärjää 40 metrin takamatkaltakin.

Tästä kupongille:

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi