Tiistairivin kolmesta pelatuimmasta hevosesta Mitori ja Piece Of Hero saavat T5-lapulle seuraa uusissa käsissä debytoivista hevosista.

Toisen kohteen Mitori jahtaa neljättä peräkkäistä voittoa. Takamatkan haastajista Moido debytoi tiistaina Tapio Perttuselta, jolle siirtyi kesäkuun lopulla, ja on kiinnostava varmistusmerkki alipelattuna. Jaksava Moido otti lopputalvesta kaksi voittoa ja pystyy nyt ennätystään selvästi kovempiin lukemiin, mikäli ammattitreenarilla ruunan epävarmuutta on saatu kitkettyä pois.

Juha Utalan kovavireisestä tallista starttaa kaksi avainhevosta. Keskimmäisen kohteen kolmevuotias Piece Of Hero on selkeä suosikki, mutta yhä nappionnistumista hakeva Nordic Nightmare sekä Matias Salon tallista ensimmäisen startin juokseva Heat Of Dynamite ovat varottavia.

Neljännen T5-kohteen Flexible Journey kilpailee tulosrivään roimasti paremmassa iskussa. Pitkään heikosta arpaonnesta kärsinyt ruuna saanee nyt ykkösradalta onnistuneen juoksun – mahdollisesti Brisendan selässä. Viimeksi Vermossa Flexible Journey oli hänniltä mahdottoman tehtävän edessä, mutta kiersi seitsemännestä ulkoa päätöstuhannen 12,3-vauhtia ja tavoitti kärkihevosia maalisuoralla.

 

Ideasysteemi

Veikkauksen pelaajaporukat

 

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Teivo

Toto5-1: 7, 6, 4, 5, 11, 2, 10, 8, 9, 12 (3, 1)

Toto5-2: 3, 9 (11, 5)

Toto5-3: 3, 2, 9 (1, 4)

Toto5-4: 3, 1 (5, 10)

Toto5-5: 4 Jugador (7, 6)

10 x 2 x 3 x 2 x 1 = 120 riviä – 12,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Lisää teemasta: Pelivihjeet