Juoksuradalta kiihdyttävä An-Dorra on Uudenmaan Upeimman suursuosikki.
Juoksuradalta kiihdyttävä An-Dorra on Uudenmaan Upeimman suursuosikki.Kuva Anu Leppänen.

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermo: Lähtöpaikka mahdollistaa yllätyksen

Päätöskohteen Joseph Boko on upeassa iskussa, mutta takarivi mutkistaa tehtävää. Kuudetta peräkkäistä voittoaan hakeva ruuna ei ole omimmillaan kaarteissa ja voi olla tänään kaadettavissa. Rivi vaikuttaa ennakkoon isojen suosikkien vuoksi helpohkolta, ja ideavihjeessä haetaan isompaa rahaa kokeilemalla päätöskohteeseen yllätysvarmaa.

Ensinnäkin keulapään on huolehdittava, ettei Joseph Boko pääse kiertämään ilmaiseksi johtavan rinnalle. Sen lisäksi on oltava luonnollisesti tarpeeksi hyvä hevonen. Viime vuonna Ruotsin kriteriumkarsinnassa kolmanneksi sijoittunut Gargamel Sisu starttaa kolmatta kertaa Nyyti-Maria Timoselta ja voisi olla se, joka suosikin kaataa. Sen pitää tosin sen tehdäkseen nostaa tasoaan edellisestä kisoistaan tälle päivälle, mutta potentiaalia siihen on. Viimeksi nelivuotiaalla ruunalla oli kokolaput, ja se jäi keulapaikalta valmentajan kertomana kuskin mielestä lopussa odottelemaan muita. Loppusijoitus oli neljäs. Tänään Gargamel Sisulle laitetaan puolilaput, että se näkee vastustajiaan paremmin. Osakkeet nousevat, jos se onnistuu pääsemään keulaan.

Avauksen voittaa ilman haavereita ja kohtalaisen normaalin suorituksen tehdessään Don Williams. Toinen kohde on monté, jossa maistuva merkki on Quite A Rock. Neljännessä yllätyspotentiaalia omaavat hyvän juoksun saava Strawberry Dancer ja laukkaherkkä Golf Widow Temple. Viidentenä kohteena ajettavan Uudenmaan Upein -finaalin todennäköisesti korkkaa An-Dorra, mutta jos laukka yllättäisi alussa, otetaan mukaan Magical Princess ja Wishing Dreams.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi