Seppo Markkula ajaa Toto65-ideavarma Party Hardia. Jackpotissa on reilut 64 000 euroa ekstrarahaa jaossa täysosumille.
Seppo Markkula ajaa Toto65-ideavarma Party Hardia. Jackpotissa on reilut 64 000 euroa ekstrarahaa jaossa täysosumille.Kuva Jarno Unkuri.

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermo: Lentomerkki päälle kiihdytyksestä asti

Tasaisen ja tasokkaan neljännen kohteen haku on Party Hard.

Victory Bonsain pikkuveljen ura Suomessa on ollut hankala. Vinouden kanssa paininut ruuna kävi välillä Jarno Kauhasella, jonka nimissä tehty yksi startti toissa kerralla olikin nelivuotiaan paras tähän mennessä. Se kiskaisi maililla vitospaikalta keulaan ja voitti hienolla tyylillä pystyyn ajalla 11,5aly. Viimeksi nelivuotias kilpaili taas Markku Niemiseltä ja oli selkäjuoksulla ihan hyvä. Se hyökkäsi 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja eteni nopeasti kärjen tuntumaan. Loppukaarre oli edelleen hankala, eikä ruuna pystynyt lopulta taistelemaan suorallakaan voitosta.

Tänään Seppo Markkulan on ladattava Party Hardilla alkuun ja yritettävä keulapaikalle tai 2. sisälle, mistä valjakko pystyy voittamaan. Sisäradan Deangelo on paha kanto kaskessa, sillä sekin liikkuu alussa liukkaasti. Myös kolmosradan Quite A Boy lähtee tarvittaessa lujaa, mutta derbykarsintoihin valmistautuvalla ruunalla tuskin halutaan revitellä. Ideavihjeessä Party Hard uskotaan maltillisten prosenttien avittamana varmaksi asti.

Toisen kohteen haut ovat One For You ja Final Bet. Ensiksi mainittu on luokaltaan lähdön kovin ja huippupaikalta kokeilemisen arvoinen, vaikka yhteistyön sujuminen uuden kuskin kanssa on arvoitus. Final Bet taas on hyvässä kunnossa ja teki viimeksi vähintään yhtä hyvän suorituksen kuin voittoon sisäradalta kirmannut, huomattavasti enemmän tänään prosentteja kerännyt Bella Bloom.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi