Hannu Hietasen ajama Surprise Leader toimii ideavarmana.
Hannu Hietasen ajama Surprise Leader toimii ideavarmana.Kuva Anu Leppänen.

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermo: Riskivarmalla herkkuiltaan

Tänään nähdään viivalla huippuunsa viritettyjä nelivuotiaita, kun usean niistä päätähtäin oleva derby alkaa. Karsintalähdöt eivät ole ennakkosuosikeille läpihuutojuttuja. Haastajaosastoon kuuluva Surprise Leaderia toimii varmana asti.

Toisen kohteen todennäköisin voittaja on Cameron Evo, mutta koska vahvavireisen Surprise Leaderin peliprosentit ovat jäämässä alle viiden, sitä kokeillaan tukipilarina asti.

Toissa kerralla Petri Klemolan valmennettava laukkasi korjausliikkeeseen viimeisellä takasuoralla, mutta ehti vielä vahvalla loppuvedolla kuudenneksi. Viime torstaina Jyväskylässä Surprise Leader laukkasi toiseksi viimeisessä kaarteessa ja lopetti jälleen vahvasti (12,0/800 metriä) ehtien viidenneksi lähdössä, jossa Cameron Evo oli keulasta toinen. Surprise Leaderin lähtöpaikka on hyvä. Se ei pääse johtoon, mutta välttänee ainakin lopulta paikan johtavan rinnalla. Lisäksi kannattaa huomioida, että Petri Klemolan tallivire on tällä hetkellä erinomainen.

Avauskohteeseen ideamerkeiksi otetaan ensimmäistä kertaa ilman etukenkiä ja vedettävillä korvapalloilla juokseva Better Boss sekä avojaloin debytoiva One For You. Neljännen kohteen mielenkiintoisin hevonen on surkeasta lähtöpaikastaan huolimatta viime vuoden kriteriumkakkonen Builder’s Caviar, joka on tällä kaudella ollut hyvä ja nyt päätähtäimen koittaessa varmasti jo erinomainen.

Leon Cogerin toivotaan pääsevän päätöksen kiihdytyksessä ohi Al E.Gador Zetistä, mikä ei ole todennäköistä, muttei myöskään mahdotonta. Keulasta Leon Cogeria olisi todella vaikea ohittaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi