Heikki Mikkosen ajama Kartier pystyy jatkaan voittokulkuaan.
Heikki Mikkosen ajama Kartier pystyy jatkaan voittokulkuaan.Kuva Pekka Salonen.

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermo: Volttilähtö on suurin ongelma

Viimeiset kaksi kisaansa autolähdöstä voittanut Kartier starttaa tällä kertaa voltista. Vaikka vastuskin on tasokas, enemmän voiton esteenä on lähtölaukka.

Kolmannen kohteen Kartier loukkasi jalkansa toissa vuonna sen verran pahasti, että palasi kilpailuihin vasta tämän vuoden toukokuussa. Ensimmäiset startit menivät valmentaja Kaisa Tupamäki-Kukkamon mukaan oikeita suojia sekä balanssia etsiessä. Kun ne löytyivät, ori voitti heti. Ensin kesäkuussa Kouvolassa ja viimeksi kuun alussa märällä kelillä Lappeenrannassa. Aika 25,5aly oli olosuhteisiin nähden erinomainen.

Tupamäki-Kukkamo raportoi maanantaina, että oriin tilanne on hyvä. Häntä huoletti ainoastaan se, että selviääkö Kartier volttilähdöstä ensimmäisen puolikkaan ravilla. Jos näin käy, kahdeksanvuotiaan oriin pitäisi lähtö voittaa vaikka johtavan rinnalta. Kartierin Toto65-prosentit olivat iltapäivällä 34. Ne kasvavat vielä hieman siitä, mutta myös esimerkiksi Jontikka saa sen verran luottoa, että tuskin pyörähtävät yli 40:n.

Avauskohteessa Albino Brave ei mahdu idealapulle sillä näkemyksellä, että se juoksee johtavan rinnalla. Ruuna suorittaa siitäkin hyvin, mutta voittaminen on hankalaa. Volume Ace on kova nelivuotias, jonka kohdalla ykkössija ei saa kasipaikaltakaan yllättää. Bean Dreamin (12) lähtöpaikka parani poisjäännin myötä. Se on nostanut Ari-Pekka Pakkasen valmennuksesta tasoaan. Sahara Hot Mama (3) on todella hyvässä kunnossa.

Toiseen kohteen voittanee Larsman, jos se vain selviää kiihdytyksestä ravilla. Iltapäivällä edullisimmat varmistusmerkit olivat Pelipiste ja nousukuntoinen Hymynvirne.

Neljännessä kohteessa Grainfield Ace (4) sinkoaa keulaan ja johtaa pitkään. Varmistusmerkkinä otetaan mukaan edellisissään lähdönuusintoihin kuumunut Issaquah Sund, jonka valmentaja Tero Mäenpää uskoi tänään tekevän ehjän suorituksen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi