Kopran Suhari pärjää myös lämpimässä kelissä.
Kopran Suhari pärjää myös lämpimässä kelissä.Kuva Juhani Hynynen.

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermoon: Talven tähti palaa kultakantaan

Itsenäisyyspäivänä viiden voiton putken käynnistänyt Kopran Suhari ei ole ollut kahdessa viimeisessään parhaimmillaan, mutta tänään pitäisi olla luvassa tutun vahvaa suorittamista.

Toinen kohde juostaan kolmen kilometrin matkalla, mikä suosii vahvaa Kopran Suharia. Valmentaja Jaakko Mikkonen raportoi, että ruuna vaivaantui toissa startissaan kovalla radalla, minkä vuoksi myös viime kisa noin kuukausi sitten Seinäjoella meni pieleen. Silloin hevosen ravi oli huonoa, ja lopulta startin sinetöi loppusuoran laukka. Nyt hevosta on hoidettu, joten viime kisoja parempaa askellusta pitäisi olla nähtävissä. Kohde houkuttelee tasaisuutensa vuoksi kokeilemaan ideavarmaa ja hankkimaan pelimerkkejä muualle. Kopran Suhari näytti talvella, että se riittää sarjoissa vielä pitkään.

Avauskohde on mielenkiintoinen ja tasainen, missä erityisesti Jontte Boyn iskukyky on mielenkiintoista nähdä.

Kolmanteen kohteeseen suosikki EL Fitzgerald saa kaverikseen Partytimen, joka ei pysty sisäradalta pitämään keulapaikkaa, mutta saa kuitenkin helpomman juoksun kuin viime kerralla, jolloin juoksi hännillä.

Neljännessä kohteessa Risto Airaksiselta aloittaa Kalle Kalas. Vaikka kisataukoa on yli vuosi, ruuna voi olla heti yllättävänkin valmis. Mielenkiintoa lisää myös todennäköinen avojaloin juokseminen. Päätöskohteen ideat ovat White Cross Beso ja Rafa Parera. Ensiksi mainitun peli-innostusta saattaa monella vähentää viime startin vaisuhko voittoaika. Ori on luokaltaan riittävän hyvä tämänkin päivän lähtöön, eikä voitostakaan saa yllättyä. Vauhtikestävä Rafa Parera on hankalalla lähtöpaikalla, mutta tulee rehdisti maaliin asti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi