Fountain Dynamite ja Juiceman ovat kumpikin mielenkiintoisia ideahevosia. Jos kumpikin voittaa Com Miltonin ohella, voi ideasysteemillä päästä käsiksi suuriin seteleihin.

Fountain Dynamite kiri viimeksi päätöstuhannen 14,6-vauhtia, mutta radalta 12 se ei riittänyt edes totosijalle. Esitys oli kuitenkin mainio, eikä sen perusteella vire ole mennyt voittostarteista ainakaan huonommaksi. Tänään ruuna pääsee matkaan selvästi paremmista lähtöasetelmista, ja sitä kautta juoksupaikka löytynee lähempää kärkeä. Kisan ennakkosuosikki Capo voitti tuon kyseisen lähdön keulasta, mutta tänään se tuskin pääsee yhtä helposti vetotöihin. Tasaisessa lähdössä Fountain Dynamite pystyy tasonsa pitäessä kirimään voittotaistoon mukaan.

Juiceman on vielä astetta tiukempi näkemys. Se koki viimeksi tappion keulasta, mutta oli vielä juuri ennen maalia kiinni ykkössijassa. Tällä kertaa ruuna voi saada iskuasemat parijonosta toiselta radalta hyvän hevosen takana, jolloin mahdollisuudet kirivoittoon ovat olemassa. Mitä enemmän keulapaikasta tulee kamppailua, sitä suurempi riski on, ettei keulahevosen veto kestä perille saakka. Juiceman on mielenkiintoinen ehdokas ideavarmaksi.

Com Milton palaa voittojen tielle, mikäli jatkaa nähdyllä tasolla. Se kiri viimeksi hurjasti takapareista ulkoratoja pitkin, mutta ajautui loppukaarteessa aina kuudennelle radalle saakka. Tällä kertaa hevosella on hyvät mahdollisuudet suoraviivaiseen keulajuoksuun.

 

Ideasysteemi

Veikkauksen pelaajaporukat

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Helsinkiin

Toto75-1: 7, 3, 6, 8, 9, 2, 4 (5, 1)

Toto75-2: 2, 5, 3 (1, 4)

Toto75-3: 4, 13, 5, 15, 14, 9, 3, 10, 1, 11 (7, 2)

Toto75-4: 8, 3, 1, 7, 2, 14 (9, 12)

Toto75-5: 9 Fountain Dynamite (4, 5)

Toto75-6: 6 Com Milton (4, 2)

Toto75-7: 5 Juiceman (3, 6)

7 x 3 x 10 x 6 x 1 x 1 x 1 = 1260 riviä – hinta 63,00 euroa

Lisää teemasta: Pelivihjeet