A.T. Veeti on mielenkiintoinen idea lauantaille.
A.T. Veeti on mielenkiintoinen idea lauantaille.

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Helsinki: Tukipilarit rohkeita näkemyksiä

A.T. Veeti on päivän avainhevonen. Se aloitti kauden odotetun tahmeasti, mutta tällä hetkellä ori kilpailee kovassa nousukunnossa. Se olisi jo viimeksi saattanut ilman pikkulaukkaa olla voittotaistossa, sillä hypyn myötä A.T. Veeti joutui kiertämään alussa noin 200 metriä pidempään kolmatta rataa, ennen kuin pääsi keulan rinnalle. Siitä hevonen kangistui hieman 100 ennen maalia, mutta saa suorituksestaan puhtaat paperit.

Tänään etukengät päästään riisumaan pois, ja hevonen sai jälleen yhden kovan kilpailun alle. Lisäksi kannattaa huomioida, että vastus ei Vermossa ole ihan kovimmasta päästä, sillä esimerkiksi Rokin Maxi tai Viktor Kärppä puuttuvat tutuista vastustajista viivalta.

"Etukenkien riisuminen tuo nimenomaan lähtönopeutta lisää", Pasi Teini arvioi. "On siitä A.T. Veetille muutenkin apua, joten odotan hevosta kärkitaistoon."

Edward Ale on Helsinki-ajon mielenkiintoisin pelihevonen. Voittoon vaaditaan keulapaikan pitäminen, jonka lisäksi Edward Alen suoritustason on syytä olla huipussaan. Hevonen ampuu kovaa matkaan, ja sisäradalta se voi pystyä puolustamaan kärkipaikan itsellään. Kauden aloitus oli mainio, ja kengittä Edward Ale parantaa todennäköisesti selvästi otteitaan. Mikään ihme ei olisi, vaikka Edward Ale alittaisi 1.12-tuloksen ja johtaisi lähdöstä maaliin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi