Samurai Comery on Hevosurheilun näkemyshevonen.
Samurai Comery on Hevosurheilun näkemyshevonen.

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Joensuu: Kuka pysäyttää Korhosen?

Heikki Korhosen talli avaa tänää kautensa. Samurai Comery on pitkän pohdinnan jälkeen ideasysteemin näkemysvarma.

Tauko tietenkin tuo mukanaan kysymysmerkkejä, mutta Heikki Korhosen tallista taukohevosetkin ovat pystyneet menestymään heti ensimmäiseen starttiinsa hyvällä prosentilla. Samurai Comery sijoittui kolmevuotiaana Kriteriumissa kahdeksanneksi, ja ori olisi hieman paremmilla tuureilla voinut tehdä viime vuonna ainakin puolet isomman tilin. Heikot lähtöpaikat, ja räjähtävän nopeuden puute haittasivat monessa kisassa mahdollisuuksia nousta voitotaistoon. Samurai Comeryn luokka riittää varmasti, ja treenitietojen mukaan ori tulee suhteellisen iskukykyisenä kauden avauskilpailuunsa. Niko Riekkinen on saanut toistaiseksi vähän vastuuta ohjastajana, mutta on ajanut hevosen ominaisuuksien mukaan todella taitavasti.

Kartier jatkaa Hevosurheilun päivän avainhevosena. Ranskassa hurmannut H.V. Tuuri ei tunnu ainakaan todennäköisemmältä voittajalta, sillä 2640 metrin matka, siirtyminen talvikeliin ja selkäjuoksutaktiikan onnistuminen tuovat kaikki arvoituksellisuutta suoritukseen. Kartier osoitti Oulussa pystyvänsä myös toisten takaa huippusuoritukseen, ja itseasiassa kiri neljännellä radalla jopa ylitti kaikki odotukset. Luokaltaan ori on hevonen, joka voidaan nähdä tänä kesänä jopa kuninkuuskilpailussa.

Ice Wine on selkeä varmaehdokas, mutta otetaan sille keulaan pyrkivä Brisenda kaveriksi lapulle. Jos takamatkan hirmulle käy jotain yllättävää, on Brisenda selvästi todennäköisin menestyjä Ice Winen jälkeen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi