Vaellus kilpaili vielä perjantai-iltana Vieremällä, jossa se jatkoi vahvaa virettään. Ori jää ideasysteemissä yksin kupongille.

Vaellus kiri Vieremällä viimeiset 500 metriä 21,7-vauhtia, ja nousi aivan voittaneen Metkutuksen tuntumaan. Vaellus on muutaman kerran jo tehnyt niin hienon lopetuksen, että ainakin lähelle ori samanlaisena nousee. Toki vajaan vuorokauden palautumisaika on aina kysymysmerkki ja vastusta riittää taas. Ei kuitenkaan yhtään ylivoimaisen kovaa.

Vappuäijä on Aarne Rauman muisto-ajossa suosikki, ja johonkin lappuun sitä voisi kokeilla riskillä jopa varmaksi. Vappuäijän kohdalla kriittiset hetken nähdään lähtösuoralla, sillä syystä tai toisesta hevonen on hermoillut usein aja-komennon laukalle. Erityisen epävarma kiihdyttäjä ei Antti Ojanperän mukaan ole kyseessä, ja juoksuradan paikka sekä Ari Moilanen rattailla taitavat kumpikin pienentää epäonnistumisriskiä. Vappuäijä voi päästä jopa kärkipaikalle saakka, mutta se on pystynyt lyömään kovia nimiä myös johtavan rinnalta.

Yksi kierroksen potintekijöistä voisi Sähköäijä. Se sai tärkeän kisan alle, ja Satu Juntusen mukaan Sähköäijä voisi parantaa melko selvästi otteitaan. Otetaan se Vappuäijälle ideavarmistuksena kaveriksi, kun peliosuus on pahasti alamaissa.

Atupem on oikeutetusti jättisuosikki, mutta samalla Edward Ale on jäänyt haastajana liian heikolle huomiolle. Se pystyy keulasta täydellä matkalla 1.12-alkuiseen tulokseen, joten varsinkin rinnalta ei ole helppoa tulla ohitse. Atupem on toki niin hyvä, että voi sen tehdä.

MAS Chili on toinen iso pankki, ja se jää varmaksi. Tammavoltissa toinen vaihtoehto on revittää kunnolla, sillä selkeitä maistuvia varmistusmerkkejä ei ole tarjolla.

 

Ideasysteemi

Veikkauksen pelaajaporukat

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Joensuuhun

Toto75-1: 5, 10, 4, 2 (9, 7)

Toto75-2: 8 MAS Chili (10, 7)

Toto75-3: 1, 6, 3, 7, 8 (4, 2)

Toto75-4: 10 Vaellus (8, 2)

Toto75-5: 5, 2, 1, 9, 3 (4, 10)

Toto75-6: 2, 3 (4, 1)

Toto75-7: 7, 5 (6, 9)

4 x 1 x 5 x 1 x 5 x 2 x 2 = 400 riviä – hinta 20,00 euroa

Lisää teemasta: Pelivihjeet