Timo Hulkkonen harmitteli Lovemoren kanssa sisäradan lähtöpaikkaa. Se voi kuitenkin auttaa tamman huippuasemiin.

Lovemore ei ole starttiraketti, mutta se lähtee hyvin matkaan ja voi kavereiden laukkojen myötä päästä jopa keulapaikalla. Erityisesti, jos May Rose ottaa taas hypyn alkumatkalla, saattaa kaikilta muilta olla kärkipaikka ilman vastarintaa tarjolla. Lovemore voi toki jäädä myös sisäradalla jonoon tai nousta 2. radalle, mutta joka tapauksessa se juoksee suhteellisen lähellä kärkeä.

Chief Orlando on suurista suosikeista ilmeisin varmavalinta. Se pystyy menemään koko matkan hurjaa tempoa. Mikäli kovin haastaja Lexus Dream pääsee kärkeen, voi toki tappiollakin spekuloida, mutta myös sillä juoksunkululla Chief Orlando pystyy nitistämään keulahevonen. Edward Alen aamun poisjäänti ei ollut Chief Orlandolle hyvä uutinen, joten mikäli haluaa metsästää vielä isompaa kalaa, voi Lexus Dreamin ottaa johonkin lappuun suursuosikille kaveriksi.

Lumi-Oosa on sekin todella iso pelipankki suomenhevosten Villinmiehen Tammakilpailussa. Peliosuus on vähäiseen rutiiniin nähden korkea, ja siksi Ciiran Tähti otetaan kaveriksi mukaan kuitille.

Lämminveristen puolella erottuu Tapio Perttusen kolmikko ja hurja Peanuts. Mikäli joku muu voittaa muhkean ykköspalkinnon, voidaan puhua melko isosta yllätyksestä.

 

Ideasysteemi

Veikkauksen pelaajaporukat

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Lappeenrantaan

Toto75-1: 1, 7, 4, 2, 8, 9, 5, 3, 6, 10, 11 (1, 7)

Toto75-2: 2, 4, 9 (1, 7)

Toto75-3: 1 Lovemore (7, 5)

Toto75-4: 3, 4 (9, 8)

Toto75-5: 8, 9, 1, 4 (2, 11)

Toto75-6: 2 Chief Orlando (6, 1)

Toto75-7: 14, 13, 6, 9, 11 (7, 12)

10 x 3 x 1 x 2 x 4 x 1 x 5 = 1200 riviä – hinta 60,00 euroa

Lisää teemasta: Pelivihjeet