Ricocone pystyy voittamaan finaalikierroksen päätöskohteen.
Ricocone pystyy voittamaan finaalikierroksen päätöskohteen.

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Oulu: Kärkiryhmästä paikka loistaa

Humiseva ja Com Milton pyrkivät suosikkeina johtamaan lähdöstä maaliin. Ricocone on astetta elävämpi varma, ja myös sillä on saumat kärkipaikalle tai ainakin johtavan taakse iskuasemiin.

Ricocone jatkaa huippukunnossa, joten se on loistavalta lähtöpaikalta oikeastaan huippuidea kaikkiin pelimuotoihin. Kolmosrata on Oulussa paras mahdollinen paikka kiihdyttää, ja sisäpuolella on kaksi tasaista lähtijää, jotka tuskin pystyvät Ricoconelle vastaamaan. Ulkopuolelta lähinnä Donato E. on uhka keulajuoksulla, mutta toisaalta myös sen takana on tilanteen tullen hyvä paikka matkustaa.

Ricocone kohtasi kolme kovinta vastustajaa viimeksi, ja saattoi kenties tehdä suhteessa lähdön parhaan esityksen. Alku meni pieleen, mutta siitä huolimatta Ricocone tuli aivan voittaneen Pascha Tillyn tuntumassa hyvin maaliin.

Humiseva ja Com Milton lähtevät lujaa matkaan, ja kumpikin on voittanut tuoreimman starttinsa Toto75-tasolla. Kaiken onnistuessa menestystä on luvassa myös tänään.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi