MAS Champ herätti päähuomion viikko sitten. Se jatkaa varmana, mutta illan pääidea on Tim Tetrickin ohjastama Pikku-Ryti.
MAS Champ herätti päähuomion viikko sitten. Se jatkaa varmana, mutta illan pääidea on Tim Tetrickin ohjastama Pikku-Ryti.

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Rovaniemi: Keltavihreä amerikkalainen ihme

Tim Tetrick on ollut koko viikon tapetilla. Tänään miehen on aika näyttää taitonsa. Pikku-Ryti on hänen ensimmäinen kosketuksensa suomenhevosen ohjissa, ja valjakko jää ideasysteemin varmaksi.

Pikku-Ryti ei ole normaalitilanteessa läheskään yhtä todennäköinen voittaja kuin Vappuäijä, mutta tuorein kisa Oulussa kääntää voimasuhteet hyvinkin tasaisiksi. Vappuäijä oli iso pettymys, ja vastaavasti Pikku-Ryti teki jälleen oikein positiivisen suorituksen. Vappuäijä voi parantaa toki paljon, ja sille tehdään Antti Ojanperän mukaan todennäköisesti myös varustemuutoksia. Pikku-Ryti on helppo ajettava, ja sopivalla selkäjuoksulla se pystyy yllättämään Vappuäijän.

Perfect Rainmaker on uransa alkuun vakuuttanut. Rovaniemellä hokkikenkä on pitkän kuljetuksen lisäksi kysymysmerkki, mutta näille kahdelle asialle ei voi etukäteen antaa turhan suurta painoarvoa. Useimmiten hyvät hevoset selvittävät ravireissut ja kengitysmuutoksen kunnialla, ja ilman viime hetken tietoa siitä lähtökohdasta on syytä lähteä liikkeelle. Sopivalla juoksulla Perfect Rainmaker on lähellä voittoa, ja se jaksaa myös tehdä itse töitä menestyksensä eteen.

MAS Champ on päivän kolmas tukipilari. Se voitti viimeksi keulasta, vaikka hukutti vauhtinsa loppusuoran alussa mutkitteluun. MAS Champ tulee yhtä lailla myös selästä, ja tehtävä on sille oikein sopiva.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi