Lissun Eerikki rutistaa tänään mukaan voittotaistoon.
Lissun Eerikki rutistaa tänään mukaan voittotaistoon.

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Seinäjoki: Puumalan peto on irti!

Lissun Eerikki on erityisesti lauantaina mainio ideavarma. Hetviina saa kaveriksi lapulle mitättömän vähän pelatun Virin Camillan.

Lissun Eerikki on mainio idea kuninkuuskisan avausmatkalle. Sillä otetaan maili todennäköisesti varmistellen, joten päätösmatkaa ja kokonaiskilpailua ajatellen tarvitaan vahvaa onnistumista heti lauantaina. Lissun Eerikki kiri Mikkelissä päätöspuolikkaan 17,4-vauhtia, joten kyllä väkevältä jyrältä nopeuttakin löytyy.

Evartti on selvästi suoritusvarmempi, mutta aikaisempien ajosuoritusten perusteella sillä saatetaan ajaa varsinkin avausmatka hyvin varman päälle kaikkia ylilyöntejä välttäen. Se pienentää hieman yksittäisen kisan voitontodennäköisyyttä.

Tähen Toivomus antoi Mikkelissä myrskyvaroituksen nousuvireestään. Ulkorata on puolestaan sille iso miinustekijä, ja ensisijaisesti Henri Bollström pyrkii olemaan mahdollisimman lähellä kärkeä kahden osamatkan jälkeen.

Kujanpään Jyräys varmistetaan korkean peliosuutensa vuoksi. Kengittä se on toki lähellä koko matkan johtoa, jos pystyy muutenkin suorittamaan huipputasollaan.

Vapperi on lähestynyt kaiken aikaa omaa huipputasoaan, ja Mikkelissä se oli jo lähellä parastaan. Ori tuli käytännössä samaan aikaan maaliin kuin Kujanpään Jyräys, joten prosenttiero täydellä matkalla tuli olla ainakin hieman pienempi.

Morison on vahva vääntäjä, joka runttaa todennäköisesti johtavan rinnaltakin totosijalle. Kujanpään Jyräys saattaa jäädä ohittamatta, mutta vihjeessä annetaan sillekin tapahtumalle mahdollisuus.

Truedream A.F. ja Might Be Romeo ovat alipelattu ideakaksikko hienoon lähtöön. Hetviina voittaneen kuningatarkilvan avausmatkan, mutta Virin Camilla napataan muutaman prosentin pelikannatuksella mukaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi