Taikapassi on rohkea veto tukipilariksi, mutta sitä kannattaa mitättömällä peliosuudella yrittää.

Tasaisen suomenhevosvoltin isoksi suosikiksi on pelattu Mysteerio, mutta sille voi kahdelta pakilta tulla monta mutkaa matkaan. Laukkariski pitää edelleen huomioida, ja varsinkin olosuhteiden mennessä hankaliksi Mysteerio on haavoittuvainen.

Lähdön ehdottomasti mielenkiintoisin pelihevonen on Taikapassi, jonka valmentaja Sanna Valkeajärvi on varovaisen luottavainen odotuksissaan.

“Taikassi menee kelillä kuin kelillä”, Valkeajärvi painottaa. “Se tuntui Hannu Kamppurin mukaan viimeksi käteen tosi hyvältä, joten siinä mielessä en ole huolissani laukoista. Taikapassi lähtee onnistuessaan hyvin liikkeelle, joten ilman vastoinkäymisiä se voi aivan hyvin menestyä.”

Mauri Tuurnan ajossa Herra Heinämies on sopiva suosikkivarma peleihin. Ori sai tärkeän kisan alle lähes avoimen sarjan hevosia vastaan, ja ikäluokkatovereitaan vastaan Herra Heinämies on vahvoilla. Se lähtee takamatkan juoksuradalta kovaa matkaan, joten keulajuoksu on se, mitä Antti Ojanperän valmennettavalta on lupa odottaa.

Chief Orlando ja Lexus Dream muodostavat kovan duon kultadivisioonassa. Kumpikin on ennen taukoaan tehnyt hyvän reippaamman harjotuksen, eikä ammattimiesten käsistä tulla ajamaan muuta kuin kärkisisijasta ravilauantain lähtöihin.

Viktor Kärppä ja Kukan Tutu ovat luottopari suomenhevosten kisassa. Kukan Tutu on keulasta lähellä koko matkan johtoa, mikäli Viktor Kärppä ei pääse iskemään ihan tuntumasta kiriin. Joka tapauksessa kahdella merkillä ollaan vahvoilla.

Kierros päättyy Teivon uuteen ennakkomaksulliseen kilpailuun. Viivalla on sarjojensa ehdoton parhaimmisto, joten lähdössä ei oteta pelillistä näkemystä. Enjoy’s Paycheck on mieluisin merkki, vaikka takarivistä se vaatiikin muiden vauhdinpitoa noustakseen ihan voittoon.

 

Ideasysteemi

Veikkauksen pelaajaporukat

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Tampereelle

Toto75-1: 3, 1, 10, 6 (5, 2)

Toto75-2: 5 Taikapassi (16, 4)

Toto75-3: 12, 3, 5, 6, 2 (9, 10)

Toto75-4: 10 Herra Heinämies (5, 7)

Toto75-5: 9, 8 (6, 1)

Toto75-6: 12, 5 (4, 11)

Toto75-7: 4, 1, 6, 11, 9, 3, 7 (5, 12)

4 x 1 x 5 x 1 x 2 x 2 x 7 = 560 riviä – hinta 28,00 euroa

Lisää teemasta: Pelivihjeet