Juiceman on Hevosurheilun päivän päänäkemys.
Juiceman on Hevosurheilun päivän päänäkemys.

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Tampere: Tinderi ei ole luotettava

Heikki Mikkosen valmentama Tinderi on yli 40 prosenttia pelattu, mikä on jo liikaa. Ohipeli ei harkita, mutta varmistukset ovat paikallaan.

Kierroksen yksi idea on varmistaa Välähdys. Laukkariski on edelleen läsnä, ja sisäradalta mahdollinen hyppy on vaarassa mennä pitkäksi. Jos eteen tulee esimerkiksi tilanne, jossa Välähdys ei mene siivekkeen taakse, ja kisa uusitaan, riski laukalle kasvaa. Ravilla hevonen tietenkin voittaa, kun Josveis on vielä jäänyt pois, mutta kyllä laukkariskiksi pitää arvioida ainakin 30 prosenttia. Hevosen pelikannatus tulee nousemaan viimeisten tuntien aikana rajusti, kun ennakkoon kovimman haastajan poisjäännin vaikutus prosentteihin alkaa näkyä.

Tinderin varmistaminen perustuu pitkälti myös laukkariskiin, ja lähtöpaikka tuo ravillakin kysymysmerkin juoksunkulun suhteen. Jos hevonen kiihtyy verkkaisesti, ei kärkipaikka välttämättä ole samalla tavalla tarjolla kuin karsinnassa. Finaalissa ei virheliikkeisiin ole varaa, ja vaikka Tinderi on nostanut tasoaan ja varmistunut, pitää myös sen juosta tosissaan voittaakseen.

Varmoina jatkavat päivän päänäkemys Juiceman ja jättisuosikki Sobel Conway. Kumpikin on vahvoilla, mutta toki Sobel Conway on jo liikaa luotettu. Sen kannatus saattaa tosin tasoittua, kun uudessa tilanteessa Välähdys on yhä useamman varmavalinta kierrokselle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi