A.T. Ekan valmentaja Harri Kotilainen luottaa omansa kirikykyyn selkäjuoksun päätteeksi.
A.T. Ekan valmentaja Harri Kotilainen luottaa omansa kirikykyyn selkäjuoksun päätteeksi.

Hevosurheilun Toto76-ideavihje Lappeenrantaan: Kolme kohdetta kahdella merkillä

A.T. Eka valikoituu idesysteemin varmaksi, sillä kaikki muut kierroksen suosikit ovat keränneet jo riittävästi peliä. Päätöskohteeseen haetaan yllätystä.

Harri Kotilaisen valmentaja A.T. Eka on juossut vielä kovempia hevosia vastaan kuin mitä se tänään Lappeessa kohtaa. Juoksuradalta ruunan luulisi pääsevän ohi monesta takamatkalaisesta, ja kuuden hevosen paalulta ainakin joku joutuu aloittamaan toista rataa pitkin. A.T. Eka voi saada hyvän paikan toiselta radalta läheltä kärkeä, ja kirissä se on äärimmäisen vaarallinen.

Viktor Kärppä on ennakkoon mieluisin varmistus, mutta sen pelikannatus on noussut kaiken aikaa ylöspäin, eikä se ole enää varsinainen ideamerkki.

Kielas oli ennakkoon yksi varmaehdokkaista. Pitkä starttiväli yhdistettynä viime kerran epäonnistumiseen laskee kuitenkin hieman voitonmahdollisuutta, ja lisäksi yli 50 prosentin kannatus laimentaa innostusta jättää Kielas varmaksi. Siporin Santtu on aloittanut hienosti Tapani Hiltusen valmennuksesta, ja se erottuu toisena hevosena selvästi muista. Valmentaja kertoo, että vauhtivaroja on paljon kovempiin kyyteihin kuin mitä kahden aloituskisan kilometriajat antavat ymmärtää.

Tammavoltissa yritetään taiteilla kaksikolla Southwind Mojita ja Xenia Lake. Niistä todennäköisesti ainakin toinen saa unelmareissun kärkiryhmässä. Lähdössä on monta muutakin mahdollista voittajaa, mutta tasaisimpiin kohteisiin ei ole kaikkiin mielekästä ottaa revitystä.

Päätöskohteessa lähes kaikki saavat mahdollisuuden. Mukana on useampi alle 10 prosentin kannatuksen saanut hevonen, jolla on realistinen mahdollisuus vielä lähtö nimiinsä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi