Lauantaina juostaan Toto76-kierros Oulussa.

Hevosurheilun Toto76-ideavihje Ouluun: Vastavarma hyvä harjoituksissa

Äimärautio tarjoaa ainakin paperilla selväpiirteisen kierroksen, mutta ideavihjeessä lähdetään ratkaisemaan Toto76-peliä rohkealla varmalla.

Tapio Mynttisen valmentama Vapperi tulee viivalle epäonnistuminen taulussaan. Tuo kisa pitää unohtaa, sillä hevosta hierottiin turhan lähellä kisapäivää, eikä Vapperi ehtinyt vetristyä.

"Nyt hevonen on ollut hyvä harjoituksissa", Mynttinen raportoi. "Sillä lähdetään toiveikkaana kisaan mukaan. Uskon, että Vapperi pystyy hyvälle tasolle ja olen mielissäni takarivin lähtöpaikasta. Tuosta hevosen pitäisi saada hyvä juoksupaikka ilman sen suurempaa laukkariskiä."

Eturivistä lähtevä Äänestäjä on toki selvä suosikki, mutta Vapperia kokeillaan vastavarmana sille. Peliosuuksien välinen kuilu on turhan suuri.

Midnight Hour on kierroksen pankki ja se myös todennäköisesti vie voiton. Hevosella on ylivertainen huippunopeus kirihetkellä, jos kärki ei ole saanut taktikoida matkalla. Silloin suosikikkikin joutuu pistämään ihan parastaan.

Peliosuuksien valossa Valle Streamline on hämmästyttävän unohdettu. Se jäi Vermossa viimeksi jumiin ja jatkaa huippuiskussa. Otetaan pelaamaton potintekijä mukaan lapulle!

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi