Blind Makerilla on oiva mahdollisuus ottaa revanssi Elena For Everistä.
Blind Makerilla on oiva mahdollisuus ottaa revanssi Elena For Everistä.Kuva Vilma Saarela

Poisjäänneistä helpotusta voimanpesälle

Isolla numerolla Teivon Toto5-päätökseen lähtevän Blind Makerin urakka helpottuu, kun eturivistä ja sen sisäpuolelta jäi pois kaikkiaan kolme hevosta. Ennakkoon Blind Makerin ja sen rinnalta starttaavan Elena For Everin tehtävästä uumoiltiin lähtöpaikkojen takia aiempaa vaikeampaa, mutta tilanteen muututtua on huippukuntoisen kaksikon helppo uskoa vievän jälleen parhaat palat.

 Yhteensä kaksikko on rohmunnut lähdön peliprosenteista noin kolme neljäsosaa. Viime startit keulasta voittanut Elena For Ever kestää nykyiskussaan kiertämistäkin, mutta lievä etulyöntiasema on Ari Moilasen ajokilla. Valjakko kiertänee parijonosta pian eteenpäin, kun vauhti kärjessä tasaantuu alkurynnistyksen jälkeen. Teivon startissa Elena For Ever kukisti keulasta rinnalleen kiertäneen Blind Makerin, jota rasittivat tuolloin pikkuongelmat ja alkumatkalla tullutta kaksi laukkaa.

Uskotaan kaksikon keskinäisen järjestyksen nyt vaihtuvan ja rastataan Blind Maker prosenttipelin ankkuriksi.

Pelaa HU:n prosenttivihjesysteemi tästä.

Katso Fintoton porukkasysteemit täältä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi