Toto4 Kouvola: Virheeseen tartutaan
Toisen kohteen pelihevosista 3 Arctic Passion (arvio 17%) ei jää kyvyiltään muiden pelihevosten varjoon, mutta hevosen kannatus on jäänyt. Arctic Passion lähti Mikkelissä ennen laukalle kompuroimistaan niin lujaa matkaan, että sillä on tänään kaikki mahdollisuudet päästä kärkipaikalle. Hevosen tuorein kilpailu on Tammakriteriumin karsinta, jossa hevonen teki asiallisen kirin kolmannesta ulkoa. Kannattaa huomioida, että tuossa lähdössä koko kärkikolmikko tuli sisäradalta, eikä takaa ollut ilman selkää helppoa kiertää ylemmäksi.
Torstaina vastassa on muutama erittäin hyväkuntoinen haastaja, mutta niistä kahdella on urallaan yhteensä 70 starttia ja vain kolme voittoa. Arctic Passion kulki jo keväällä täyden matkan 14,7-vauhtia, joten se olisi keulasta tiukasti mukana voittotaistossa.
Epävarmuustekijöitä on matkassa, joten millään tavalla varmasta menestyjästä ei voida puhua. Silti iltapäivän pelikannatuksellaan Arctic Passion on kokeilemisen arvoinen ideavarma.
Avauskohteen 3 Brett Web (arvio 32%) on yksi vaihtoehto varmaksi, mutta oriilla on vielä vähän rutiinia. Se on joka tapauksessa maistuvampi pelihevonen kuin esimerkiksi 1 Pesco Velvet (arvio 16%), joka jää hieman liikaa peleattuna varahevosen rooliin. Brett Web vaikuttaa kehittyvän starttien myötä ja tänään sillä on loistavat saumat ottaa uran kolmas voittonsa.
Kolmannen kohteen 2 Mr Exquisite (arvio 50%) tekee mieli varmistaa kiihkeällä maililla. Alla on kuukauden tauko, mikä väistämättä vaikuttaa hieman hevosen voitonmahdollisuuksien arviointiin. Ainakin aikaisemmin ori on tehnyt parhaat suorituksensa lyhyellä starttivälillä, eikä Kouvolan vastusta voi väheksyä.
Oikeastaan kaikki mahdolliset voittajat tuntuvat hitusen aliarvostetuilta. Mikäli vihjeen varma Arctic Passion voittaa ja päivän pankki Mr Exquisite kokee tappion, on systeemillä mahdollisuus päästä käsiksi suuriin seteleihin.
Päätöskohde on yllätysaltis. 2 Bite The Bullet (arvio 30%) ei ole ainakaan vielä päässyt ihan samanlaiseen lentoon kuin mitä hevonen esitti viime kaudella voittaessaan 10 kertaa. Lähtöön suhtaudutaan passiivisesti ja kaikki henkihevoset huomioidaan.
Hevosurheilun prosenttisysteemi Kouvolaan - 216 riviä 0,20 euron panoksella - 43,20 euroa
1) 3, 5, 11, 10 (1, 8)
2) 3 Arctic Passion (2, 1)
3) 2, 5, 8, 6, 3, 9 (1, 10)
4) 2, 12, 3, 4, 1, 9, 7, 5, 11 (6, 8)