Perjantaina juostaan Kuopiossa.

Toto4 Kuopio: Alku rohkeasti

Pitkäperjantain pääravit juostaan Kuopiossa kello 18.00 alkaen. Toto4-pelin avainkohteeksi nousee suomenhevosten kovin voltti, jossa nähdään mm. tuore Toto76-finaalivoittaja Jamir ja kautensa aloittava Camri.

Paikkaa lapulta tämä kova kaksikko ei kuitenkaan saa, sillä molemmille on tarjolla varahevosen rooli. Jamir voi jäädä johtavan rinnalle kauas keulahevosta, sillä paalulta koko nelikko saattaa lähteä vetämään letkaa jono muodostelmassa. Toisaalta suosikin ohjastaja Henri Bollström ei voi jäädä odottelemaan selkiä takamatkalaisista.

Camri puolestaan on kilpaillut viimeksi marraskuussa, jonka jälkeen se siirtyi talvitauolle. Harjoitukset ovat menneet hyvin, mutta hevosen valmentaja Jorma Konnu ei millään jaksa uskoa heti ihan voittoon. Hän hämmästyi lähtölistan nähdessään, kuinka tasokas kilpailusta lopulta tuli.

Lapulle otetaan ravikuningattaruudenkin vieni 11 Mokomani, keulasta koko matkan johtoon pystyvät 4 Iinan Maestro, sattuvassa sarjassa kilpaileva 2 Rouva Kaasu ja kyvykäs ikäluokkatähti 6 Vixen.

Systeemin varmaksi jää päätöskohteen 8 Kartier, jonka varmistamiselle ei tuoreimman Vermon voiton jälkeen tunnu löytyvän riittävästi perusteita.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi